\u201cMutta sano, mihink\u00e4s mie olen joutunu?\u201d<\/p>\n
Se oli j\u00e4\u00e4t\u00e4v\u00e4 tuulinen p\u00e4iv\u00e4 marraskuun puoliv\u00e4liss\u00e4 ko minun v\u00e4rsthiin painajaisuni sai alkunsa. Meil\u00e4 4-6 luokkalaisia oli ollu hetelm\u00e4rasti ko Linda-opettaja kuttu me\u00e4t tiimale. Ko mie olin tullu sis\u00e4le luokkasalhiin mie havattin sen kasuvien ilhmeist\u00e4, ette sill\u00e4 oli jotaki t\u00e4rke\u00e4t\u00e4 kerrottvana. Meni joku minutti ennenk\u00f6 tiima saatto alkaa ko melupoika\u00a0Erkki ei ollu perustannu pirin\u00e4kellosta. Ko se viimen tuli tiimale ja oli istunu siin\u00e4 meni jonku sekunin hiljasuutta viel\u00e4 ja net tunnuit mulle minutilta. Sit\u00e4 saatto niinku tuntea j\u00e4nnityksen ilmassa.<\/p>\n
Sitte Linda sano: \u201dHuomena met luistelemma!\u201d
\n\u201dHurraa!!!\u201d huusi Jesper P. Sen hurraa-huuto her\u00e4tti kaikki he\u00e4n hurmoksesta mihink\u00e4 opettajan sanoma oli net saanu, ja niin kaikin aloit huuthaan hurraata puhthaasta ilosta. Ja n\u00e4in t\u00e4m\u00e4 tarina alko.<\/p>\n
Mie olin juuri alkanu viiett\u00e4\u00e4 luokkaa ja olin ep\u00e4varma kunka mulle t\u00e4ss\u00e4 k\u00e4ypi. Mie olin saanu uuen kaverin, jonka nimi oon Jesper P. Se oli keskikasvonen henkil\u00f6, musta tukka ja sinivihre\u00e4t silm\u00e4t. Se oli v\u00e4h\u00e4sen outo me\u00e4n yst\u00e4vyys, Jesperin ja minun. Se pelasia hokkia ja mie potkin palloa. Ja met vihasimma toisten urheilupuolta niin meil\u00e4 ei ollu paljon mik\u00e4 meit\u00e4 yhisti. Ko koulup\u00e4iv\u00e4 oli loppunu mie tunsin mielen tyhjyytt\u00e4 ja kaikki oli harhaa. \u00a0\u00a0 Aina pyssimatkasta kotia kello 21.00. saakka, ko mie panin maata mikh\u00e4\u00e4n ei enn\u00e4\u00e4 tuntunu hauskalta eik\u00e4 meininkiselt\u00e4. Siin\u00e4 mie makasin ja s\u00e4\u00e4lin itte\u00e4 ko mamma tuli ja sano hyvv\u00e4\u00e4 y\u00f6t\u00e4.<\/p>\n
Mamma, ennenk\u00f6 sie menet mie h\u00e4\u00e4yn sanoa sulle jotaki kauheata.\u201d
\n\u201cOonkos se ….\u201d, se sano.
\n\u201dOon!\u201d
\n\u201dValitan. Koska?\u201d
\n\u201dHuomenaamula, ensim\u00e4isel\u00e4 tiimala.\u201d
\n\u201dMit\u00e4s met sille tehem\u00e4?\u201d
\n\u201dEn ti\u00e4. Piiain l\u00e4h\u00e4t\u00e4mm\u00e4 v\u00e4\u00e4renetyn kuolinpes\u00e4ilmotuksen?\u201d
\n\u201dNo, en ti\u00e4 se saattaa olla v\u00e4h\u00e4sen liitoteltua.\u201d
\n\u201dOlet oikeassa. Oohh, en ti\u00e4 kunka mie t\u00e4m\u00e4n klaaraan!\u201d
\n\u201dMie pi\u00e4n, ette oon vain olemassa yks asia ja se oon menn\u00e4 tiimale ja kest\u00e4, sano Karin-mamma.
\n\u201dJoo, se taitaa olla ainua vaihtoehto\u201d, mie sanoin ja huokasin.<\/p>\n
Ko mie her\u00e4sin toisena p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 mie halusin j\u00e4\u00e4\u2019\u00e4 maata s\u00e4nkhyyn ja unohtaa mit\u00e4 25. minutin p\u00e4\u00e4st\u00e4 oottaa. Mutta viimen mie paktoin itteni s\u00e4ngyst\u00e4 ja porstasin hamphaat. Mie pakkasin mamman paskettiv\u00e4skhyyn luistimet ja j\u00e4lmin ja marsin j\u00e4\u00e4hallile. \u00a0\u00a0 Askelheet tulit aina vain raskhaamaksi ja viimen sattu viel\u00e4 se k\u00e4sitt\u00e4m\u00e4t\u00f6n ette kohtasin Jonssonin-veljekset, jokka k\u00e4vit sammaa koulua ko mie. Net oon mailmankaikheuen ik\u00e4vimpi\u00e4 ja kiusaavimpia ihmisi\u00e4. Niinku mie sen koen. V\u00e4rsthiint\u00e4 Peter ja Ludvigin kohala ei ollu se ette net oon isoja ja joutavia taikka, ette net painava alas nuorempia oppilahaita ko se, ette net rakastit hokkia. Peter, joka k\u00e4vi yheks\u00e4tt\u00e4, oli Ludvigi\u00e4 v\u00e4rrempi, ja t\u00e4m\u00e4 k\u00e4vi kaheksatta, mutta yhess\u00e4 ko net olit net olit kaikhiin ilkeimpi\u00e4.<\/p>\n
\u201cMit\u00e4s sie nuila kuluhneila, rumila hokkikampheila tehet, potkupalloh\u00f6lm\u00f6?\u201d Peter kiusasi.
\n\u201dNiin, mit\u00e4s sie niil\u00e4?\u201d Ludvig sano. Se oli poika, jonka IQ oli matala.
\n\u201dMie menen vain j\u00e4\u00e4hallile luistelheen\u201d, mie sanoin ujosti.
\n\u201dJuuri niin, meth\u00e4\u00e4n luistelemma t\u00e4n\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 koulussa. Oon hauskaa n\u00e4h\u00e4 sinua j\u00e4l\u00e4, hahaha\u201d, veljekset nauroit kuorona.<\/p>\n
Silloin mie sain kylliksi ja potkasin Peteri\u00e4 kalsylthaan ja laukoin mit\u00e4 saatoin. Net ei laukonnheet perh\u00e4\u00e4n vain j\u00e4it siihen vahtaahmaan ko h\u00f6lm\u00f6t. \u00a0\u00a0 Nyt oli vain yks j\u00e4\u00e4tyny vesilantto minun ja j\u00e4\u00e4hallin v\u00e4lil\u00e4. Ensin mie hunteerasin py\u00f6rt\u00e4\u00e4 sen mutta oivalsin, ette se veis liika pitk\u00e4n aijan ja niin mie h\u00e4\u00e4yin taistela sen l\u00e4pi. Monen uksivan, vert\u00e4, hike\u00e4 ja kyyneli\u00e4 t\u00e4yn\u00e4 sekunin per\u00e4st\u00e4 mie viimen p\u00e4\u00e4sin perile. Jag ko kattelin taapp\u00e4in sit\u00e4 mit\u00e4 olin menny l\u00e4pi, mie oivalsin, ette se ei sen v\u00e4rti\u00e4 ollu.<\/p>\n
Nyt mie olin tullu vaatitushuohneesheen, miss\u00e4 jo oli t\u00e4yn\u00e4 oppilhaita luokilta 4-9. Mie tukin itteni minun nepokan, kaheksanen luokkalaisen Oskarin ja nelj\u00e4nett\u00e4 luokkaa k\u00e4yv\u00e4n Alexanderin v\u00e4lhiin. Minun hokkikampheishiin kuuluit sininen j\u00e4lmi ja Jesperin vanhaat luistimet, jokka mie olin saanu lainata silt\u00e4. Luistimet olit v\u00e4h\u00e4sen liika isot ja mie sain siksi panna paksun tossuparin jalkhaan ja tukkia paperia varphaitten etheen niin ette net passasit paremin. Nyt mie olin valmis. J\u00e4lmi ja luistimet olit jalassa ja mie olin juuri l\u00e4htem\u00e4ss\u00e4 j\u00e4\u00e4le ko Linda tuli vaatiteushuohnesheen ja sano, ette suunittelut olit muutetut. Met piim\u00e4 sensiihaan pelata hokkia. No silloin mie jou\u2019uin panikin valthaan. Mie p\u00f6lk\u00e4sin, ette mie tulisin t\u00e4ysin nollaahmaan itteni taikka vaikka teh\u00e4 omhaan moohliin moolin. Mulla ko ei ees ollu klyppaa. Mutta silloin mie hoksasin villin hyv\u00e4n asian.<\/p>\n
\u201cTuletkos kohta, Leo, kaikin oottava sinua\u201d, Linda sano.
\n\u201cJoo, sekuntti vain!\u201d
\n\u201dMutta mit\u00e4s sie hommaat?\u201d
\n\u201cMie haen vain yht\u00e4 kampetta.\u201d
\n\u201cNo hoputa, net halvava alkaa pellaahmaan!\u201d
\n\u201dNo niin, nyt mie olen valmis!\u201d<\/p>\n
Mie k\u00e4\u00e4nyin Lindaa vasten ja n\u00e4ytin, ette olen valmis. Ensin se n\u00e4ytti ymm\u00e4rt\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4lt\u00e4 mutta sitte se vain puisti p\u00e4\u00e4t\u00e4 ja viuhto mulle, ette tulla.
\nKo mie tulin j\u00e4\u00e4le ja asetuin toisten lasten keskele net vahtasit minua kummastellen. Jokku naurahtit, toiset irvistelit mutta kukhaan ei sanonu mith\u00e4\u00e4n, mink\u00e4 mie pi\u00e4n aika kummana ko mie katton taapp\u00e4in tuota hetke\u00e4. Mie tunsin itteni aika rauhaliseksi siihen asti, ette kattoin kelloa ja siin\u00e4 mie hunteerasin \u201dMUTTA SANO, MIHINK\u00c4S MIE OLEN JOUTUNU?\u201d<\/p>\n
Linda tuli j\u00e4\u00e4le ja jarrutti komeasti lapsitokan eess\u00e4. Ookei, nyt met jaama kahtheen laakhiin. \u00a0\u00a0 \u201cPeter J \u00a0ja Ludvig, tet oletta h\u00e4nen, sen h\u00e4nen, ja net kaks tuola oikealla. Tet muut menett\u00e4 vastap\u00e4\u00e4n moolin puolele.\u201d Se saatto olla aika puoltava tuomari. Ja kyll\u00e4 tet arvaatta mihink\u00e4 laakhiin mie jou\u2019uin, ei se ollu Jonssonin-veljesten ainakhaan. \u00a0\u00a0 Ko oli teekninki ennen ottelua mie hunteerasin minun nerokasta suunittelua ja tunsin itteni aika rauhaliseksi. Peter voitti pykin ja kehenkymmen sekunin j\u00e4lkhiin Ludvig teki moolin. Toisen teekninkin j\u00e4lkhiin mie otin toisen minun hoksauksista ja panin sen j\u00e4\u00e4le. Yht\u00e4kki\u00e4\u00a0Erkki huuahti ette tuo klossi oon ottanu framile oman pykin ja pelasi sill\u00e4. Mie p\u00e4\u00e4sin plaanalta poijes ja sain istua penkil\u00e4 kaks minuttia.<\/p>\n
Ko mie menin plaanale met olima h\u00e4vi\u00f6ll\u00e4 viis-nolla, mutta kohta peli sais uuen k\u00e4\u00e4ntheen. Mie otin jonku piolisen hietaa plakkarista, mik\u00e4 oli tehny minut paksumaksi ja se oli syy siihen, ette kaikin olit minua vahahneet kummastellen. Mie viskoin hietaa j\u00e4\u00e4le ja kaikin aloit lankeihleen. Siloin met heitim\u00e4 luistelemasta ja mie tunsin itteni tytyv\u00e4iseksi. Sen j\u00e4lkhiin met emm\u00e4 koskhaan ole luistelheet emm\u00e4k\u00e4 pelahneet hokkia. \u00a0\u00a0 Ja niin mie irrotin itteni minun v\u00e4rstiim\u00e4st\u00e4 painajaisunesta.<\/p>\n
<\/p>\n
Kirjailia: Leo Forsman<\/p>\n
<\/p>\n
<\/p>\n
<\/p>\n
<\/p>\n
<\/p>\n
<\/p>\n
<\/p>\n
<\/p>\n
<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
\u201cMutta sano, mihink\u00e4s mie olen joutunu?\u201d Se oli j\u00e4\u00e4t\u00e4v\u00e4 tuulinen p\u00e4iv\u00e4 marraskuun puoliv\u00e4liss\u00e4 ko minun v\u00e4rsthiin painajaisuni sai alkunsa. Meil\u00e4 4-6 luokkalaisia oli ollu hetelm\u00e4rasti ko Linda-opettaja kuttu me\u00e4t tiimale. Ko mie olin tullu sis\u00e4le luokkasalhiin mie havattin sen kasuvien … Lue loppuun