<\/p>\n
LYYKERI<\/p>\n
I<\/p>\n
– Viskaa, Assari porole… kyll\u00e4 sie kerki\u00e4t, mamma huusi kuistilta. Mie piin menn\u00e4 kouhluun.
\nY\u00f6l\u00e4 oli tullu lunta, krannin tiehaarassa ei viel\u00e4 n\u00e4kyny Annen j\u00e4lki\u00e4. Siitt\u00e4 mie tiesin, ettei kello viel\u00e4 ollu seittem\u00e4\u00e4. Anne meni aina ennen sit\u00e4 kouhluun. Se oli semmonen h\u00e4t\u00e4housu.
\nMie marsin karjalathoon ja kokosin kortheita, joita met olima syyskes\u00e4l\u00e4 tehneet joela.
\nVaain katteli minua p\u00e4\u00e4 alhaala; minusta se hoiperteli ko M\u00e4en Abneri, joka oli noiuttu.
\nMie viskasin kortheet sen kuonon alle ja kattelin kuistile k\u00e4sin. Siel\u00e4 ei n\u00e4kyny keth\u00e4\u00e4n. Anne l\u00e4hti parkkarilla yl\u00f6s p\u00e4in. Mie laukoin pirtin p\u00e4\u00e4h\u00e4n ja huusin sen kiini; mie k\u00e4skin sen oottaa. Se j\u00e4i siihen seishoon tien laithaan ja k\u00f6yth\u00e4\u00e4n sinist\u00e4 v\u00e4sky\u00e4 parkkarin istumelle ja hakkaahmaan verest\u00e4 lunta kumakista.
\nMie laukoin liiterhiin ja takasi pakettileip\u00e4levyt kainalon alla. Mie viskasin leiv\u00e4t kortel\u00e4j\u00e4n p\u00e4\u00e4le. Poro katteli minua. Se nuuski kovaleip\u00e4levyj\u00e4 ja sen vatta kurisi.
\nMie n\u00e4pp\u00e4sin koulurepun tampurista ja paiskasin oven kiini. Se oli j\u00e4\u00e4tyny eik\u00e4 loksahtannu paikoihleens. Mie potkasin ovea huopasaaphaala
\n– Jokos sie olet porole hoksanu nimen? Anne kysy.
\n– Joo\u2026kyll\u00e4 mie\u2026, mie sanoin ja freistasin \u00e4kki\u00e4 hoksata vaaimelle passelin nimen.<\/p>\n
II<\/p>\n
Mamma veti lakanoita k\u00f6\u00f6kiss\u00e4 Mairen kans. K\u00f6\u00f6kiss\u00e4 oli puhthaan ja friskin lakanan haiju. Mie hypp\u00e4sin suohraan reppu s\u00f6l\u00e4ss\u00e4 ja lumiset huopasaaphaat jalassa lakanoitten alle.
\n– \u00c4l\u00e4 hiero puhthaita lakanoita, kakarasti! Maire sano, vaikka sill\u00e4 ei siihen ollu mith\u00e4\u00e4n sanomista.
\n– Ota luminen lakki kuitenki p\u00e4\u00e4st\u00e4! mamma k\u00e4ski
\n– Jokos sie jo koulussa k\u00e4v\u00e4sit? Maire kysy.
\n– Joo, meil\u00e4 oon yytfryktstaaki, mie sanoin.
\n– Mik\u00e4s se semmonen oon? mamma kysy.
\nMie istuin puhumattomana ja tykk\u00e4sin friskist\u00e4 ilmasta lakanan alla. Mie hunteerasin, ette mie viel\u00e4 kiusaan Ragnaria ja Lennaa ko net ei kerihneet kotia ko mamma ja Maire silitit lakanoita, ja sitte veit ja riepotit niit\u00e4. Pojat ko aina kiusasit Annea ja minua.<\/p>\n
III<\/p>\n
Anne riepahti k\u00f6\u00f6khiin. Se oli heng\u00e4stynheen n\u00e4k\u00f6nen. Mie kysyin jos se l\u00e4htis v\u00e4rkk\u00e4\u00e4hm\u00e4\u00e4n poron kans teenjuonin j\u00e4lkhiin.
\n– Veikkosen henki, mill\u00e4s tet, mamma siunaili.
\n– T\u00e4ll\u00e4 vaaimella oon helppo aijaa, mie selitin, ei se mikh\u00e4\u00e4n Pekka ole.
\n– Kyll\u00e4 siin\u00e4 teile Pekkaa oon ko sie ja Anne poron kans, Mairea nauratti kovasti.
\nUlkona tuntu kylm\u00e4lt\u00e4 nyt ko taivas oli kirkastunnu sen verran, ette lumisae oli heivanu. Mie marsin laole. Iippo tuli Ruskola hein\u00e4st\u00e4. Se k\u00e4ski meit\u00e4 lathoon polkheen. Mie sanoin, ette vasta tullu koulusta ja justhiinsa menossa poron kans. Se kysy mihink\u00e4 met kl\u00e4pit, ja kenenk\u00e4 kans. Siihen mie en sanonu mith\u00e4\u00e4n.
\nMie otin poronl\u00e4nget sein\u00e4st\u00e4 ja hihnan. Mie marsin makasiihniin ja panin suopunkin sevikh\u00f6\u00f6n. Sit\u00e4 ei tarvinu aihoon, mutta se tuntu somalta ko lappalaisila oli sill\u00e4 laila, kaulan ymp\u00e4ri toisen olkap\u00e4\u00e4n yli. Se oli sevik\u00f6ss\u00e4. Mie marsin kartanon poikki. Anne tuli per\u00e4ss\u00e4 siihen. Iippo huusi meit\u00e4 viel\u00e4 polkheen; mie en ollu kuulevinhaani. Se suuttu ja k\u00e4ski oottaa ko pappa tullee kotia.
\nAnne kysy mit\u00e4 sillon tapahtuu ja Iippo huusi, ette met viel\u00e4 saisima itke\u00e4. Anne huusi siihen, ette itkula se oli Iippoki t\u00e4hh\u00e4\u00e4n mailhmaan tullu.
\nAnne laitto aisat kiini l\u00e4nkhiin ja mie savirikhoon. Mie pi\u00e4tin samala lujasti hihnasta kiini. Poro seiso ja katteli p\u00e4\u00e4 kaltossa.
\n– Se oon laiskan n\u00e4k\u00f6nen, Anne sano.
\n– Joo…ko se oon vaain, mie sanoin.
\n– Eri oli Pekka, Anne sano.
\n– Sen kans p\u00e4rj\u00e4ny, mie sanoin.
\n– Minusta sill\u00e4 oon iso vatta, Anne sano ja koetteli kylke\u00e4.
\n– Sy\u00f6ny ko sika, mie sanoin.<\/p>\n
IV<\/p>\n
Poro nulkasi laiskasti M\u00e4en tiehaahraan asti ja j\u00e4i sitte siihen seishoon. Se juro ja saalo niin, ette sill\u00e4 salpasi henke\u00e4.
\nTansilavan tiehaaran kohala, vanhaan tien suussa k\u00e4veli mies. Met emm\u00e4 Annen kans huomanheet sit\u00e4 varsin ko meil\u00e4 oli kylliksi hommaa k\u00e4\u00e4nt\u00e4\u00e4 poron takasi. Se oli ko siihen ly\u00f6ty.
\nAnne huomasi miehen ensin.
\n– Se oon se pitk\u00e4 kulkuri, jolla oon net pitk\u00e4t hanskat ko Urhola Annankankhaan moolissa, Anne selitti p\u00f6l\u00e4stynheen n\u00e4k\u00f6senn\u00e4 ja sill\u00e4 oli sen takia huono pi\u00e4tt\u00e4\u00e4 naurua.
\n– Joo, se oon se \u00e4ij\u00e4, l\u00e4hem\u00e4, mie sanoin.
\nMet istuima molemin rekheen ja k\u00e4skim\u00e4 poroa hihnala ja karjumalla, ja sitte hopittamalla ko hevosta. Poro ei liikahtannukhaan.
\n– Kumma ko se ei kotia k\u00e4sin, Anne sano.
\n– Ei net porot siitt\u00e4… hevonen se kyll\u00e4, mie selitin.
\n– Pekka kyll\u00e4 tiesi…, Anne sano.
\n– Joo, kyll\u00e4 t\u00e4m\u00e4ki h\u00e4\u00e4tys sen tiet\u00e4\u00e4.
\nAnne hypp\u00e4si poron kolmitakkasesta ja freistasi vett\u00e4\u00e4 vaainta; se ei l\u00e4hteny vaikka Anne plittasi sit\u00e4 kuohnoonki ja riepotti sit\u00e4 p\u00e4\u00e4st\u00e4. Ko Anne potkasi sit\u00e4 vathaan se otti jonku askelheen etheen p\u00e4in ja seiso taasen. Mie l\u00f6in hihnala ja kattoin taa. Kulkuri tuli likem\u00e4ks ja likem\u00e4ks. Anne alko ly\u00f6hm\u00e4\u00e4m poroa mink\u00e4 jakso ja kerkisi kinthaala. Poro s\u00e4ps\u00e4hti sen verran, ette tuikkasi metrin taas. Anne freistasi panna leikiksi.
\n– Piu pau paukkaa j\u00e4nes mett\u00e4ss\u00e4 laukkaa, Anne hoki.
\nMinua ei naurattannu.
\nPoro meni kontalheen aisoitten v\u00e4lhiin ja freistasi panna maata.
\nMet havattimma, ette \u00e4ij\u00e4 sauttaa me\u00e4t. Mie nieleskelin tyhj\u00e4\u00e4 ja vahtasin \u00e4ij\u00e4n tuloa. Sill\u00e4 olit pitk\u00e4t pruunit kinthaat k\u00e4ess\u00e4 ja karvalakki korvila, riukuvarsisaaphaat jalassa ja plyysi ko suomenmiehel\u00e4. \u00c4ij\u00e4 arvasi, ette met p\u00f6lk\u00e4simm\u00e4.
\n– Lapset pelk\u00e4\u00e4 hiirt\u00e4\u00e4, m\u00e4 kun oon j\u00e4nist\u00e4 arempi, \u00e4ij\u00e4 sano.
\nMet kattoima toisia, emm\u00e4k\u00e4 tohtinheet puhua mith\u00e4\u00e4n.
\n– Eik\u00f6 poijjilla kisurikondukt\u00f6\u00f6rin homma suju, mies sano. Se minusta irvisteli.
\n– Emm\u00e4 met ole poikia, Anne pr\u00e4mh\u00e4ytti sanoa.
\n– Anteeks, kauihaan paljoo anteeks, \u00e4ij\u00e4 sano. Sit\u00e4 nauratti villisti. \u2013 Olishan tuon pit\u00e4ny n\u00e4hr\u00e4 heti, se sano kummala suomenkielel\u00e4.
\nAnne taputti poroa, mie istuin reess\u00e4 hihna k\u00e4ess\u00e4 ja piin mett\u00e4\u00e4 silmil\u00e4; siitt\u00e4 meni polku ranthaan. Jos \u00e4ij\u00e4 tullee p\u00e4\u00e4le niin mie pist\u00e4n siitt\u00e4 pakhoon, mie p\u00e4\u00e4tin.
\nPoro katteli kulkuria, se poroa. \u00c4ij\u00e4 meni poron p\u00e4\u00e4h\u00e4n, kynsi sen ottaa ja puheskeli.
\n– Eik\u00f6 olis, poijat parempi laittaa poro rekeen ja ver\u00e4 ite, se nauro. Mie n\u00e4in, ette sill\u00e4 oli yks hammas poijessa. Yht\u00e4kki\u00e4 minusta tuntu, ettei \u00e4ij\u00e4ss\u00e4 ollu mith\u00e4\u00e4n p\u00f6lk\u00e4\u00e4mist\u00e4. Minusta soma.
\nSe l\u00e4hti marshiin yl\u00f6s p\u00e4in. Met j\u00e4im\u00e4 Annen kans siihen ynn\u00e4 suuhun.
\n– Se mennee teile, Anne sano ja katteli yl\u00f6s p\u00e4in.
\n– Net oon panheet ovet lukhuun, mie sanoin.<\/p>\n
V<\/p>\n
Y\u00f6l\u00e4 mie n\u00e4in kummaa unta. Met istuma Annen kans me\u00e4n k\u00f6\u00f6kiss\u00e4, mie laattialla. Oven takana joku kolkuttaa. Iippo kyssyy telefoonikamarista miksi illala ei ole pantu p\u00f6rsi\u00e4 kuistile, jos tullee varkhaita. Rooppo, joka oli Porjuksheen siirtyny ja ajo lastipiili\u00e4 Harspr\u00e5ngissa viskuttellee, ette se oon laukkuryss\u00e4, paras huutaa, ette met emm\u00e4 ole kotona.
\nYht\u00e4kki\u00e4 siihen ilmestyy Kaspo, josta joku sannoo, ette kattokaa nyt kaks sottaa k\u00e4ynytt\u00e4 miest\u00e4, ja siel\u00e4 pilattua. Kaspo ly\u00f6pii nyrkil\u00e4 itte\u00e4 rinthaan mink\u00e4 kerki\u00e4 ja jaksaa. Se sannoo mulle, ette is\u00e4sti oon markkinoila ja yks kulkuri istuu sen entisess\u00e4 kotipaikassa puukko k\u00e4ess\u00e4 ja meinaa tappaa is\u00e4stin.
\nJa sitte met olema ko markkinoila ittekki. Iippo, joka oon hy\u00e4 hoksaahmaan sannoo, ette p\u00e4it\u00e4 t\u00e4\u00e4l\u00e4 oon hektaarin verran. Minua kyssyy joku kulkuri, ja se oon siin\u00e4, mutta mie en erota sen naamaa. Sill\u00e4 oon pieni munareppu k\u00e4ess\u00e4. Se aukasee sen ja mutisee koko aijan mulle k\u00e4sitt\u00e4m\u00e4tt\u00f6mi\u00e4 sanoja suomensuomeksi.
\nEi unessa sin\u00e4ns\u00e4 ollu mith\u00e4\u00e4n p\u00f6l\u00e4tt\u00e4vv\u00e4\u00e4, ja kuitenki mulla oli huono olo. Se oli ko lukea preivi\u00e4, josta ei saanu mith\u00e4\u00e4n selv\u00e4\u00e4. Kulkuri niinku oikasi itte\u00e4 ja nauro Iippoa, ette sill\u00e4 oli kieli keskel\u00e4 suuta ja toisesta p\u00e4\u00e4st\u00e4 irti. Mie k\u00e4sitt\u00e4nny mit\u00e4 se sill\u00e4 meinasi. Sitte se k\u00e4ski Iipon sanoa jotaki. Iippo suuttu ja tokasi, ette siin\u00e4 vain kuluttaa kielt\u00e4.
\nMamma huusi vintintrapuissa monta kertaa. Se k\u00e4ski varsin tulla alas.
\nPoro oli kuolu.
\n– \u00c4ij\u00e4 noitunu, Anne sano ja l\u00e4hti potkhiin parkkarilla kouhluun. Mamma sano, ette mie saan olla poijessa koulusta.<\/p>\n
VI<\/p>\n
Iippo selitti koko aamun kunka se oli mainonu me\u00e4n poronhoitohommia. Se meinasi, ette home vaaimen oli tappanu. Kyll\u00e4 h\u00e4\u00e4n sen oli arvanu, mutta ei ollu kehanu puhua siitt\u00e4 mith\u00e4\u00e4n, kl\u00e4pile ko ei kannattannu. Iippo meni nouthaan porrikuormaa, ja pappa l\u00e4hti yheks\u00e4n maissa Vuolittaihaan poroaijale. Se puisti p\u00e4\u00e4t\u00e4 ja sano, ettei siihen hometta tartte, v\u00e4hem\u00e4ll\u00e4ki pakettileiv\u00e4n sy\u00f6tt\u00e4misell\u00e4 porolta saapi hengen. Pappa aiko ostaa ueen poron, jos se l\u00f6yt\u00e4s sopivan aijalta. Mutta sille ei sais sy\u00f6tt\u00e4\u00e4 kooaa leip\u00e4\u00e4.
\nPoro makasi koijun alla; se oli viel\u00e4 hihnassa. Mie marsin liiterhiin ja haistelin siel\u00e4 leipi\u00e4; minusta net haisit pakettileiv\u00e4le. Mie taitoin yhen sitke\u00e4n, pistin kappalheen suuhun ja makustelin sit\u00e4 niin, ette huulet lepatit ko j\u00e4neksell\u00e4 ja Topila, jolle ostohamphaat ei sopihneet ikehniin. Sille h\u00e4\u00e4ty aina kastela koan leiv\u00e4n.
\nSin\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 oli taaja lumisae; lumihiutalheita putosi ko taihvaasta l\u00e4h\u00e4tettyj\u00e4 preivi\u00e4 poron kylkheen ja sen silhmiin, jokka olit auki. Net j\u00e4it kylkheen vanhenemhaan mutta silmiss\u00e4 net sulit paikala. Poron silmiss\u00e4 ei enn\u00e4\u00e4 ollu tummaa kiiltoa. Poro ei enn\u00e4\u00e4 kattonu minua. Sen silm\u00e4t olit samanlaiset ko is\u00e4l\u00e4 pitk\u00e4n\u00e4 perjantaina ko se makasi telefoonikamarissa ruuhmiina. Iippo pani silt\u00e4 sitte silm\u00e4t kiini peukalolla ja etusormela. Mie tunsin vaaimen vieress\u00e4 saman kalman haijunki. Mie freistasin painaa porolta silm\u00e4t kiini. Net olit v\u00e4h\u00e4n aikaa kiini, mutta sitte net aukesit pikkusen ja j\u00e4it raohleen enk\u00e4 mie iljeny niihin enn\u00e4\u00e4 koskea. Net oli kylm\u00e4t. Sill\u00e4 oli vatta paisuksissa ja aivan koa. Se oli tyly. Sit\u00e4 olis milh\u00e4\u00e4n saattanu uskoa, ette met Annen kans olima p\u00e4iv\u00e4\u00e4 ennen sill\u00e4 ajahneet.<\/p>\n
VII<\/p>\n
M\u00f6\u00f6ttesplassin mukasta kuulu pirran \u00e4\u00e4ni. Se oli Lindgreni, tullimies, joka tuli punasella saankahenkymmenenviien kuution moturipy\u00f6r\u00e4l\u00e4. Mie marsin kier\u00e4sti halkohuohneen taka. Met olima Annen kans varastanheet silt\u00e4 k\u00e4rp\u00e4nkiller\u00f6n Eliksen styykan vintist\u00e4. Lindgreni oli jo kerran seisottannu me\u00e4t ja kysyny jos met pyysim\u00e4 k\u00e4rppi\u00e4. Met olima siihen sanohneet, ettemm\u00e4 met saattanheet ko meil\u00e4 ei ollu loukkoja. Se oli minun tunnon p\u00e4\u00e4l\u00e4 ko mie tiesin, ette varkhaus oli synti\u00e4 ja suurta. Illala ko mie aloin hunteeraahmaan sit\u00e4 ja muita asioita, mie en saanu unen p\u00e4\u00e4st\u00e4 milh\u00e4\u00e4n kiini. Mie laukoin y\u00f6kauet niin, ette mamma joskus kyll\u00e4sty ja sano, ette tuole pojale h\u00e4\u00e4tys kaataa piim\u00e4\u00e4 silhmiin. Lindgreni oli aina ollu mulle siivo, puhunu ruottia ja sanonu jouluf\u00e4stin j\u00e4lkhiin kerran papale, ette poikasti oon lahjakas, niin hy\u00e4 lukheen Rydbergin Tomte-runoa, vishiin tullu Janne-seth\u00e4\u00e4n, joka oli lukenu postillaa rukkuuksissa niin hopusti, ette kieli ei keriny silm\u00e4n f\u00f6lhjyyn. Lindgreni oli monta kertaa y\u00f6l\u00e4 vahissa pyyt\u00e4ny me\u00e4n sianki kiini ko sika oli p\u00e4\u00e4ssy karkhuun. Vasikatki se oli ajanu hakhaan ko net oli my\u00f6th\u00e4\u00e4ns\u00e4 irti. Vasikoita ei pi\u00e4tt\u00e4nny mikh\u00e4\u00e4n, menit johtheesta varsin ko vesi laski, eik\u00e4 se tarvinu aina laskeakhaan jos net olit sill\u00e4 p\u00e4\u00e4l\u00e4, ry\u00f6k\u00e4lheet uit.<\/p>\n
<\/p>\n
VIII<\/p>\n
Mamma huusi minut sis\u00e4le; mie marsin hithaasti. Mamma tuli taasen kusitile ja k\u00e4ski heitt\u00e4\u00e4 vetem\u00e4st\u00e4 jalkoja per\u00e4ss\u00e4 ja tulla nyt eik\u00e4 huomena. Lindgrenill\u00e4 oli mulle asiata.
\nLindgreni istu p\u00f6y\u00e4n p\u00e4\u00e4ss\u00e4; se oli ryyp\u00e4ny kahvit ja kallistannu jo kupinki. Sill\u00e4 oli portf\u00f6li ja siin\u00e4 plankettia, joila saatto tilata aviisin.
\n– Mie tilasin Norl\u00e4nskan, mamma sano, – oon siin\u00e4 en\u00e4mpi lukemista ko Haaparannanlehess\u00e4 ja se tullee joka p\u00e4iv\u00e4 ja oon ruottiksi. Eih\u00e4n kl\u00e4pitkh\u00e4\u00e4n saata lukea Pr\u00e4isk\u00e4\u00e4 ko siin\u00e4 oon niin paljon suomeksi.
\n– Niin se oon, ja h\u00f6\u00f6keriaviisi, Lingreni sano ja napshautti v\u00e4skyn kiini ja pani remmin sen ymp\u00e4ri. Sill\u00e4 se sitte laittaa sen kiini pirran pakettihollarhiin, mie hunteerasin.
\nMie menin isthuun ovenviehreisele toolile ja freistasin paiskata jalan polven yli niinku miehet.
\n– Joo, Assari, Lindgreni sano, – mammasti sannoo, ette tet Annen kans eilen olitta puhutelheet jotaki kulkuria.
\nMinua helppasi ko se ei kysyny k\u00e4rp\u00e4nkiller\u00f6ist\u00e4.
\n– Joo, ei se mith\u00e4\u00e4n, mie sanoin.
\n– Mit\u00e4s se uteli, Lindgreni kysy.
\n– Ei se mith\u00e4\u00e4n, kyseli vain porosta, mie sanoin.
\n– Puhukos se samanlaista suomea ko met, Lindgreni halusi tiet\u00e4\u00e4.
\n– Kyll\u00e4 se puhu, mutta ei se oikein sammaakhaan, se sano, ette poijat ja sitte se luuli Annea pojaksi, mie selitin.
\n– Olikhaan se toiselta puolelta vain suomenmies.
\n– Kyll\u00e4 se oli suomenmies, mie sanoin.
\n– No niin, en mie muuta, Lindgreni sano.
\nLindgreni k\u00e4ski mamman ja minunki pitt\u00e4\u00e4 silm\u00e4l\u00e4; ei sit\u00e4 tieny, Lindgreni meinasi, ko oli Enbomiki saatu kiini.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
LYYKERI I – Viskaa, Assari porole… kyll\u00e4 sie kerki\u00e4t, mamma huusi kuistilta. Mie piin menn\u00e4 kouhluun. Y\u00f6l\u00e4 oli tullu lunta, krannin tiehaarassa ei viel\u00e4 n\u00e4kyny Annen j\u00e4lki\u00e4. Siitt\u00e4 mie tiesin, ettei kello viel\u00e4 ollu seittem\u00e4\u00e4. Anne meni aina ennen … Lue loppuun