Met noijaama taappäin aurinkotoolissa ja nautima lämmöstä ja näköalasta. Piiain enniiten näköalasta. Oon aivan se ja sama mihinkä ilmansuunthaan met käänämä katheen met näemä sanomattoman kommeita, tramattisia vuorten huippuja; alle käsin ko kattoo havattee pienen alppikylän le Grand Bornandin levveilevän: kirkontorni ja pieniä tummasta puusta tehtyjä mökkiä, ette vilisee. Kello oon kakstoista, keskelä päivää, ja met olema justhiinsa ottanheet lyhyn lynsirastin samala ko met tutkima lifttikaarttaa käsittääksemme millä met maholisiman vähäsen aikaa käyttäen pääsisimmä takasi piilile. Oon paha jättää pistit ko aurinko oon korkeimilhaan mutta met hääymä alkaa lähtheen tästä jos met meinaama keritä tiimassa takasi Annecyyhyn ja iltapäivän franskankielen tiimale. Mutta se tosiasia, ette met olema kerihneet nauttia kohta neljä tiimaa ihanasta laskemisesta sivakoila ennen koulun alkua voittaa ikävän lähteä jo takasi. Mutta methään halvama keritä tiimale, siksihään met olema tänne tulheet, Annecyyhyn, franskalaisten alphiin, nähkääs, ophiin franskaa.
Annecy oon pieni kaupunki, nuin 50 000 tahi 120 000 asukasta, riippuu vähäsen siittä jos siihen räknää myötä lähikaupunkit ja likelä olevat paikkakunnat. Kaupunki oon liki 500 metriä meren yli Franskan toiseksi isoiman järven pohjospuolela; sen lisäksi Euroopan puhthain järvi, jota sanothaan vain Lac d’Annecyksi tahi Annecyjärveksi. Vanhaan kaupunkin talot perriytyvvä keskiaijalta ja net oon moelmilla puolen Thiou – väylää, joka virtaa kaupunkin keskustan läpi. Keskelä väylää oon löyettävissä vanhaa fankilinna, Palais de I’lsle, ja väylän vartta pitkin kahvelta ja ravintolat tööttivä toisia. Annecy oon yks kaikhiin enniiten vierailtu paikka Franskassa, mikä ei tunnu kummalta ko sielä oon. Täälä oon kaikile jotaki. Täälä vilisee pâtisserierriä, boulangerieriä och chocolaterieriä ja jos ilojen jumalat oon hyvälä kiirilä sitä viettää ilman muuta koko päivän järven rannala tahi seku vain marsimalla väylän rantaa pitkin. Monena viikonpäivänä vanhaassa kaupunkissa oon markkinat, joila paikaliset puntit myyvä heelmää ja vihaneksia, juustoa ja kotona leivottua leipää ja leivoksia, viiniä ja makkaraa ja joitaki murreita sokkerimakkeita macaronia. Jos olet lukenu Joanne Harriksen kirjan Suklaa niin sulla varhmaan oon salanen unelma, ette joskus saat jua tuota ihanaa, kräämästä, lempeätä ja tummaa suklaa, jota vain Vianne ossaa tehä. No siinä taphauksessa oon pakko käyä La Folie Royaleessa ja tilata yhen Chocolat Anciennen. Ota ”grand”, iso, ko sie kerranki olet paikan päälä, muuten sie aivan varmasti tulet kathuun.
Seikkailijoile kaupunki oon hullun passeli ko sieltä pääsee kulun pääle jalkasin ja sivakoila, sielä saattaa kiivetä ja särmilä lentää järven yli. Isot hihtopaikkakunnat kuten Val d’Ísere, Chamonix ja Val Thorens ei ole kaukana jos oon piili jos ei niin likempännä löytää monta pienempää hihtoperukkaa. Rapean tiiman päässä oon Genève ja Lyon jos vässyy siihen mitä kaupunki itte tarjoaa.
Jonku viikon perästä met seisoma Massif de Balmen huipula La Clusazassa ja kattelemma vuorten huippujen yli samala ko met panoraamakuvala freistaama arvata mikä niistä oon Mont Blanc. Met olema juuri tulheet takasi Chamonixistä, missä meitä kohtasi täysi sumu ja siksi met emmä saahneet nähä ”La Dame Blanchea”, Valkeata Taamia, emmäkä paljon muutakhaan mutta tänäpänä ko oon poutaa ja pilvitöntä met olema päättänheet ottaa selvää missä se piiloilee. Met vahtaama ja vertaama, kattoma ja vertaama ja viimen met olema aika varmoja: ”Se oon Mont Blanc!” mie huuan ja viiton. Met aivan poukkoilemma ilosta: Se oon Mont Blanc, Mont Blanc!” Tuntuu aivanko olisimma nähneet julkkiksen. Niinhään met olema, toelaki ja met tunnema ittemme avain pieniksi ja mitättömiksi. Näessi, vaikka se ei olekhaan iso huippu, se oon aika tavalinen ja pehmeästi pyöreä niin se oon Länsi-Euroopan korkein ja sielä se seisoo, vuosi toisen perästä, kesät ja talvet, sielä se loistaa valkeihneen huipuin.
Emma Tegelid (21)
Meänkielennös: Bengt Pohjanen