1. Rajatuuli ja kesäisiä tuoksuja
Minä tipahdin perunakellarin viileään Tornionlaaksoon maanantain vastaisena yönä 26.kesäkuuta 1944, juhannuspyhien jälkeisenä ensimmäisenä arkena.
Napapiiriltä seitsemän peninkulmaa pohjoiseen yöt ovat valoisat. Pikkulinnut visersivät täysillä ja pihavaris jo raakkui vielä nukkuvan sikapossun päällä ruokaa molemmille. Possu oli tuotu viikkoa aiemmin hurstipiilillä, juuttisäkkiautolla, Bedfordilla, jonka lavalla oli sian karsina. Joka aukko oli peitetty juuttisäkeillä, joihin porsaat sitten laitettiin ja ne kirkuivat korvia raastavalla äänellä villit protestinsa.
Tullimies Rajmond Lehto löysi rannalta ontuvan variksen ja jätti sen isäni, jopparikuningas Otto Pohjasen hoiviin. Varis kesyyntyi pian ja totteli nimeä Vares. Porsasta kutsuttiin nimellä Possu, ruotsiksi Kultingen. Sinänsä vitsikästä, sillä isän äiti oli syntyjään Kult. Possu oli myös Pajalan pohjoispuolella asustelevan kilpailevan salakuljettajan haukkumanimi.
Kesä 1944 oli myöhässä, mutta kymmenen päivän mittainen lämpöaalto juhannuksen alla sai aikaan sen, että jopa tuomet puhkesivat kukkaan alkaen levittää tuoksujaan pitkin rajana olevan Torniojoen molempia rantoja.
Sinä yönä jolloin minä synnyin, isä oli tulossa Sieppijärveltä. Hän nautti kesän tuoksuista, joita rajatuuli leyhytteli pitkin kuivaa kangasmaata. Hän oli juuri myynyt ison erän Kron-sakariinitabletteja ja kymmenen säkkiä Minas-merkkistä paahdettua kahvia ja saman verran paahtamatonta Santosta. Kussakin säkissä oli 60 kiloa. Hän koki olevansa joltisenkin rikas, ja ylpeä salakuljetettuaan aitoa kahvia. Hän ei ollut mikään Mabou-Erkki, korvikekauppias.
Puna-armeija ei ollut kovinkaan kaukana Ruotsin rajalta. Waffen-SS oli ryhtynyt miinoittamaan aluetta, mutta jopparikuninkaan ei sopinut vapista eikä olla hopussa.
Karu luonto oli piiloutunut kesän voimakkaan vehreyden taakse. Näytti siltä, että olisi tulossa hyvä hillavuosi. Hän kulki suota pitkin, ja alkukesän narkoottiset tuoksut, joita leppeä Jumalan tuuli, eteläinen föönituuli kuljetti, vaikuttivat häneen kuin uskonnollinen huuma.
Suolta talsiessaan hän törmäsi eksyksiin joutuneeseen saksalaiseen, jolta hän osti konjakkia. Sitä on aina hyvä olla siltä varalta, että tulli sattuisi marinatuulelle tai että kätilö tarvitsisi lapsivuodeviinaa. Vaimo kun odotti heidän neljättä lastaan. Siitä oli määrä tulla poika kahden tytön ja yhden pojan lisäksi. Hän oli 31-vuotias ja saisi vielä monta poikaa ja tytärtä. Uskonnollismielisessä Tornionlaaksossa ei puhuttu puolta sanaa mistään lapsirajoituksista. Jopparikuningas kun oli, hän itse ei tietystikään ollut aktiivijäsen lestadiolaisessa uskonsuunnassa, mutta ei hän ollut juuri ateistikaan. Hänen isänsä, Leo, oli ollut yhteen aikaan tullimies ja luultavimmin sosialidemokraatti. Isä, toisin kuin hänen veljensä, jotka olivat sossuja ja kommunisteja, oli itse porvari, mikä tahtoi sanoa, ettei hän perustanut politiikasta. Hän toimi maalaisliiton vaalitoimitsijana, mutta ei ottanut osaa milloinkaan poliittisiin keskusteluihin. Hän eli jopparin elämää ja hänen elämänfilosofiansa oli salakuljettajan filosofia. Hänen uskontunnustuksensa kiteytyi sanoiksi ”yksi yhtenäinen ihmiskunta, tavaroiden, tarvikkeiden ja ihmisten vapaa liikkuvuus kaikkien rajojen ylitse”.
2. Jopparin filosofia
Isän ajatukset eivät kulkeneet koskaan pitkin rajaa, hän ajatteli rajojen yli, eikä raja merkinnyt hänelle linjaa, tsaarin viiva, vaan raja oli tila, jossa kohdataan ja hierotaan kauppoja. Tässä tilassa ei kirjoitella sopimuksia. Paiskataan vain kättä päälle. Missä kädet kohtaavat, siellä syntyy rajan kolmas huone, sopimuskamari, missä leimat ja kynät ovat pelkästään salakuljetustavaroita. Mitään sopimuksia ei tehdä. Sovitaan vain.
Päätetyt sopimukset ja kirjatut aiesopimukset kuuluvat vain persoonattomien osapuolten toimintaan.
Vastapuoli ei voi rakastaa ja rakkaus on vaikuttavana voimana vastapuolten kohdalla. Joppari on persoonallisuusasiamies. Hän ei tunne vastapuolia. Liiketoimi rajan kolmannessa huoneessa on usein toistuva toimi, jossa ei esitetä milloinkaan kysymystä mistä on sovittu, vaan kenen kanssa on lyöty kättä päälle. Joppauksen pronomini on aina persoonaa koskeva.
Tullikamari sitä vastoin on erottava linja, täynnä leimasimia, papereita, pykäliä ja kaikkein pirullisimmalle rajalle päässeitä herroja. Tulli on diabolos tässä Jumalan maassa, varsinainen perkele, joka tukkii väliin ja erottaa siskon veljestään. Joppari on mielestään yhteyden korjaamisen symboli.
Kun isä osti sitten myöhemmin ensimmäisen Scania 4 -kuormurinsa ja kirjoitti kauppakirjan, hän katsahti sitä ja sanoi: ”Mikäli ymmärrän oikein, tätä ei sovi repiä.”
Isä oli hyvä kertomaan. Hän kertoi keittiössä, missä neiti Legenda kolkutteli useasti sunnuntaisten seurojen päätyttyä, mutta silloin tarinat olivat toisenlaisia, kun hän istui sopimuskamarissa, rajan kolmannessa huoneessa, ja muisteli jopparikavereittensa kanssa enemmän ja vähemmän kiellettyjä asioita, esimerkiksi tapahtumia, jotka olivat ajalta ennen minun syntymääni.
Välistä hän esitteli rajan filosofian johtavia linjauksia. Tietystikään hän ei ollut lukenut Kantia eikä hän käyttänyt samoja ilmaisuja niin kuin minä, hänen lukenut poikansa, nyt teen. Sanaa ’phenomena’ hän ei tietenkään tuntenut, hän salakuljetti sellaisia, ja sanasta ’noumen’, ’asia sinänsä’, hän ei ollut kuullutkaan puhuttavankaan. Hän oli sitä itse.
Hän piti tärkeänä muistaa kaikki yksityiskohtia myöten. Niinpä minä voin nyt kerätä hänen muisteluittensa hedelmiä.
Isä kertoi. Minä kuuntelin. Äiti merkitsi muistiin. Minä luin: ”Olemme muuttaneet omaan kotiin 10. marraskuuta 1939.”
Tämän äiti kirjoitti ruotsiksi lestadiolaisten laulukirjaan Siionin Matkalaulut, mihin hän merkitsi myös, että hänen sisarensa, Aino, oli evakuoitu meille Suomen puolelta rajan yli lokakuun 6. päivänä 1944. Tämän hän kirjoitti moitteettomalla suomella, kuten myös sen, että saksalaiset polttivat talon 18. lokakuuta. Ruotsiksi hän kirjoitti: ”Maailmaan saatiin rauha 7. toukokuuta 1945.”
Syntymiset ja kuolemiset oli lajiteltu hyvin albumeihin ja leikekirjoihin, jotka oli ostettu Wiskadalilta ja Oskar Ahrénilta.
Hänkin omasi kertomisen taidon vaikkakin vain ”päivän tasalla olevista asioista”. Hän hallitsi hyvän tyylin molemmilla kielillä.
Käännös. Jorma Aspegrén