Jopparikuninkhaan poika 1. luku

1.

 

Mamma hajoaa kamaahriin ja mie tipahtan pottukellarinkaalehaan/ kaahloon Tornionlaakshoon maanantaita vastasenna yönä 26. kesäkuuta 1944, joka oon juhanuspyhitten jälkhiin ensimäinen arkipäivä. Napapiiriltä seittemän penikulmaa ylös käsin yöt oon valosat ja pikkulinnut visertävvä villisti. Vares, kartanon alju, kraakuu ruokaa ittele ja possule, joka oon tullu viikkoa ennen hurstipiilissä.

Kesä oon hiljastunnu, mutta kymmenen päivän pouta ja lämmin ilma juhanuksen alla oon saanu tuometki kukhiin ja nyt net levittävvä hyvvää haijua molemin puolin rajaväylää.

Minun pappa, jopparikuninkas Otto, salanimeltä Piikkinokka, oon tulossa Sieppijärvestä. Se oon justhiinsa myyny ison satsin Kron-sakariinitaplettiä ja kymmenen säkilistä prännättyä Minas-kahvia ja suunile yhtä paljon Santosta. Pappa tuntee olevansa pikkusen rikas ja samala ylpeä siittä, ette hään oon myyny oikeata kahvia eikä mithään maapua.

Jopparikuninkas nauttii kesän tuoksuista, joita rajatuuli kantaa kuivaa kangasta pitkin. Näyttää tulevan hyä hillavuosi. Se mennee jänkäle, jolla se aivan ko päihtyy alkukesän kukkien höyrystä. Jänkälä se löytää sinne pyörtynheen saksalaisen sotamiehen, jolta se ostaa konjakkia. Se oon aina hyä tuliaiseksi jos tullimiehet oon kriinasia eli jos paanmuska tarttee lapsenpäästöviinaa. Jopparikuninkhaan vaimo, nähkääs, oottaa neljättä lasta. Nuorela perheelä oon jo kaks tyärtä vanheemasta päästä, ja poika; nyt olis taasen pojan vuoro. Otto oon vasta kolmekymmentäkaks vuotta ja vaimo kakskymmentäkaheksan. Net saava varhmaan vielä monta poikaa ja tyärtä. Mithään lapsirajotusta pirun konstia tuntemattomassa Tornionlaaksossa ei vielä ole.

Jopparikuninkhaana hään itte ei ole uskomassa, mutta mikhään jumalankieltäjä hään ei ole. Hänen elämä oon joppausta ja hänen elämän aate oon jopparin. Hänen uskontunnustus oon ”yks ja yhtenäinen ihmiskunta, tavaroitten, tilpehööritten ja ihmisten frii liikkuminen kaikitten rajoitten yli”.

Joppari ei koskhaan aattele pitkin rajoja, se aattelee aina rajojen yli, eikä raja ole hälle viiva, tsaarin priimu, se oon kamari, jossa kohathaan ja hierothaan kauppoja. Tässä ei sopimuksia kirjoteta, tässä paiskathaan kättä pääle. Missä käet kohtaava, siinä oon rajan kolmas huone, jota sanothaan sopimuskamariksi. Tässä kamarissa leimat ja pännät oon vain joppaustavaraa. Sopimus oon aina henkilökohtanen. Täälä ei kysytä mistä oon sovittu ko kenen kans oon sopinu. Täälä oon syntyny syä ja suuri rajan aate ja filosohvia.

Tullikamari oon erottava linja, täynä leimoja ja paperia, plankettiä, pykäliä, joita ei kukhaan muu tartte ko pirulisimalle rajale pääsheet tulliherrat, hurtat. Tulli oon erottava piru tässä Jumalan maassa. Se tukkii välhiin ja erottaa siskon veljestä. Joppari yhistää ei erota. Joka tullin hyäksyy, se hyäksyy Pirun. Niin, jos tullimies ei satu olheen kolmisilmänen: vahtaa kahela ja ummistaa kolmanen.

 

*

Pappa oon seppä selithään. Mie kuuntelen ja panen nuukasti muisthiin, ettei sieltä mithään varise. Mamma pannee ylös aniliinipännälä lestaatialaisten laulukirhjaan Siionin laulut ja Wirret. Sielä seisoo ruottiksi, ette ”Vi har flyttat till eget hem den 10 november 1939” (Met olema siirtynheet omhaan kothiin 10. marraskuuta 1939). Siihen mamma oon kans kirjottannu hyälä suomenkielelä, ette Aino-sisko ja sen pere oon tulheet evakhoon 6. lokakuuta 1944, ja ette saksalaiset poltit siskon talon 18. lokakuuta. Ruottiksi se oon merkanu: ”Det blev fred i världen den 7 maj 1945” (Mailma sai rauhan 7. toukokuuta 1945).

Syntymät, kuolemat, soat ja rauhat löytyvä hyässä järjestyksessä alpymmistä ja lehtileikekirjoista, jokka oon tilattu Wiskadalista, Oskar Ahrénilta ja Åhlén & Holmilta.

Kyllä mammaki oon tietonen meän kertomuskanonista ja siksi se oon jättäny näitä aniliinijälkiä, piiain siinä toivossa, ette joku net havattee ja lukkee. Mamman estettiikkaa määrää hänen usko. Siksi se kertoo vain sen mikä oon päivän tasola.

 

 

 

Kategoria(t): LITERATURE/KIRJALISUUTTA. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.