Molnár Bodrogi Enikő, Kielenohjailusta

Eniko_kielenhuolto-150x150[1]
EnikőMolnár Bodrogi

Kielenohjailun vaikutus kollektiivisen itenttiteetin vahvistamisheen

Lähethään siittä, mitä tämän minun esitelmän nimen sanat tarkottavva? Mitä oon ensiks kollektiivinen itenttiteetti? Sehään tarkottaa vasitulle roikale ominaista itenttiteettiä. Roikan jäsenet tunteva kuuluvan yhtheen jostaki syystä. Roikan jäsenet ei tietenkhään aattele sataprosenttisesti samala laila, mutta net tietävä ketä net oon, mistä net oon poijessa ja mihinkä net oon menossa. Ja net uskova samanlaishiin arhvoin. Vaikka siihen, ette niitten oma kieli, niitten esi-isitten kieli, joka oon oman kansan muistivarasto, oon päälimäisenä. Oonkos syytä ennää puhua kollektiivisista arvoista ko mailma oon muuttunu niin intivituaaliseksi ja liperaaliseksi, ette jokanen kattoo ommaa etua ja omia tarhpeita? Oon ainaski. Muuten emmä olis täälä nyt ilottemassa meänkielen suursanankirjan kolmasen osan ulospäästöstä emmäkä pitäs seminaaria kielenhuolosta meänkielelä. Tykkään, ette meile jokka olema tässä nyt, se oon selvä ko pläkki, ette annama meänkielele paljon laajempaa rollia ko ette se olis jokasen pärsuunlinen asia. Käsitämmä, ette viralisesti aksepteerattuna vähemistökielenä Ruottissa se häätyy olla julkisen komynikasuunin väline. Ei se mene aatela niin ette meänkielen julkinen värsuuni olis ruotti. Siksi se oon vallan tärkeä puhua siittä, mitä julkinen, olletikki kirjotettu, komynikasuuni kieleltä vaatii.

Mitä kielenhuolto oonki?

Ko mie puhun tässä esitelmässä ylheisemmin ja apstraktimmin kielenhuolon periaatheista (prinsiipistä), sanomani pohjana oon suomen ja unkarin kielen huolto. Hunteeraan välilä sitäki, kunka nämät periaatheet saattava pelata vähemistökielitten tapauksessa. Kaikissa vakiintunheissa kirjotuskylttyrissä oon yks kielimuoto, mikä oon erityisasemassa ja se oon ylheiskieli. Tätä käskethään kans stantartikieleksi. Se oon normitettu kielimuoto jota käytethään kirjalisesti ja suulisesti julkisissa tilantheissa. Olletikki ko kysheessä oon kirjotettu ylheiskieli, käytethään kans nimitystä kirjakieli. Kirjakieltä koskevat ohjeet liittyvä monheen tashoon, niinku oikeinkirjotuksheen, kramatiikhiin, kylttyrin taphoin laatia tekstiä. Ohjeet syntyvä eri vaiheissa ja eri tarpheista. Niin suomen ko unkarin kielelä oon kansaliskielinen instansi, joka hoitaa kielenhuoltoa. Suomen kielen lautakunnan tukena oon iso tutkimuslaitos Kotimaisten kielten tutkimuslaitos (Kotus) ja olletikki sen kielitoimisto. Sen jälkhiin kielenhuolola tarkotethaan erilaisia tapoja vaikuttaa kielenkäythöön, ohjaila sitä suosituksin. Päähuomion kohtheena oon ylheiskieli (kirjakieli). Ylheiskieli elikkä stantartikieli tarkottaa normikieltä. Se oon julkisuuen kieli, jota käytethään julkisissa tilantheissa. Ylheiskieli oon kehitetty tietosesti ja julkisesti. Oon olemassa kielenhuolon ophaita ja ylheiskielen sanakirja, jossa suomen ylheiskielen kootifikasuuni oon esitetty.

Kielenhuolto saattaa olla

1) kielen oikeinkirjoituksen, rakentheitten, sanaston ja nimistön huoltoa,
2) kokonaisitten tekstitten huoltoa eli
3) kielen aseman huoltoa (elikkä kielipolitiikkaa).

Meänkielen tilantheessa olhaan revitaliseeraamassa vähemistökieltä, jota ei ennää siiretä nuoritten jenerasuunitten käythöön. Kieli oon vuona 2000 saanu viralisesti tunnustetun aseman, mutta kielen stantartimuo’on kehittämisen stratekioista ei ole vielä yhtheissopimusta. Se oon hyvä tietää, ette kielenhuolthoon tarvithaan niin kielen parhaita ossaajia ko tutkijoita. Vähemistökielen taphauksessa se oon rohki tärkeätä, kukka oon kielen parhaita ossaajia, koska kaikki itteä meänkieliseksi tunteva ihmiset ei ossaa kieltä eli ossaava sitä puutheelisesti. Se oon vain luonolista. Kielenhuolon ohjeet ja normit ei saa olla liika tiukkoja tilantheessa, jossa ihmisiä häätyy rohkasta käyttämhään kieltä, mitä net vishiin ei ole varemin käyttänheet. Aluheellinen prinsiipi oon kans tärkeä. Ette meänkielen eri murtheitten saattajat saisiva äänensä kuuluvhiin. Meänkielen huolon instansin tehtävistä yksi olis kielen tilantheen tunnetuksi tekeminen ja osalistuminen ylheisheen kielipoliittisheen keskustelhuun. Ja asiaa häätyy tehä tunnetuksi tietheelisesti kans. Ko puhuma meänkielen kohtalosta, met puhuma ylheensä meänkielisyyen kohtalosta kans. Ko aattelemma kansoja niin ko Ruottin elikkä Suomen kansaa, se oon jokaselle selvää, ette kansalisuus ellää kansaliskielessä. Ossaiskos kukhaan teistä kuvitella Ruottin eli Suomen kansaa ilman yhtenhäistä, normitettua kielimuotoa, jota käytethään opetuksessa, erilaisissa instansissa, ja julkisissa tilantheissa ylheensä? Miksis sitte tykäthään, ette meänkieli pellais ilman stantartimuotoa? Ko kirjakielet luothiin, luothiin samala kansa. Sen luomisheen haethiin materiaalia kansankielestä, kansan puhumista murtheista. Normitetun kielivariasuunin luominen ei mitenkhään tarkottannu sitä, ette ihmiset ei saahneet jälkhiin sen käyttää ommaa murretta puhuessa. Mutta tarvithiin semmonen kielivariasuuni, jota kaikin käyttivä vasituissa kielenkäytön tilantheissa, olletikki kirjotetuissa tekstissä. Nykyhään yhtenhäisen kansan itea ei ole muotissa. Mutta esim. koulutehtäviä eli anomusta kirjottaessa joka ihminen nou’attaa vasittuja sääntöjä, muuten kirjotus olis hylätty eli koululainen sais pahan petykin. Kielenhuoltoatityytit oon opittuja taipumuksia aatela, tuntea ja käyttäytyä erityiselä tavala jotaki ylheiskieltä ja sen kielen huoltoa kohin. Sana opittu meinaa, ette ei ole kelläkhään atityytiä kieltä kohin syntyeshään, niitä opithaan. Kieliatityytit oon matkassa meän jokapäiväsessä elämässä. Niitä oon helppo hoksata olletikki ko net oon nekatiivisiä. Kieli oon ko elävä kroppa: se vaihtuu ja kehittyy koko aijan. Sehään oon luonolista. Häätyykös sitte kielen antaa kehittyä ilman mithään ohjailua? Jos niin se menis, jossaki vaihheessa yhtheisymmärtäminen tulis vaikeaksi eli jopa mahottomaksi. Oman kielen kohtalhoon vaikuttaa ennen kaikkea meän kieliatityytit. Jos ”kaikki kelpaa” atityyti oon päälimmäisenä, mitä saatethaan oottaa tulevaisuuesta? Tänäpänä uhanalasitten kielitten tila, joila ei ole yhtä laajasti aksepteerattua stantartimuotoa (niinku meänkieli ja kvääni), muistuttaa paljon kielitten asemaa kansalisromantiikan aijan alkuvaihheessa. Se, ette nämät uhanalaset kielet oon saahneet oman kielen staattyksen, ei osottautunu vahvistavan kyllin hyvin niitten asemaa. Näilä kielilä oon alhainen prestiisi, eikä niitä pruukata siirtää nuorile. Vähemistökielitten asiamiehet, jokka kattova kieltä kielelisen roikkaitenttiteetin perspektiivistä, tykkäävä, ette kieli tarttee ohjailua ja huoltoa, ette se saattas täyttää itenttiteetin vahvistamisen rollia. Sen perustanna oon maholisuuksitten mukasen yhtenhäisen kirjakielen kehittäminen, jota kattothaan tärkeäksi kielen prestiisin nostamisheen. Kielenohjaamisela ja kielenhuolola oon tärkeä rolli silloin ko kysheessä oon kieli, jota harvat ihmiset käyttävä kirjotettuna ja kohta kaikin kirjottavva sitä oman halun mukhaan. Suuriin osa näistä ihmisistä oon sosialiseerattu enemistökielelä niin kotona ko koulussa. Ko net alkava kirjottaa ommaa suomalaisuukrilaista kieltä, niile se oon luonolista soveltaa oppinheensa ei-suomalaisuukrilaisen kielen ortokrafiitä omhaan kiehleen. Ja ko sen soveltamisela ei ole minkhäänlaisia sääntöjä, kirjotettu kieli saattaa tulla käsittämättömäksi. Fonolokiin ja morfolokiin (ääne- ja muoto-opin) yhtenhäisyys olis rohki tärkeä meänkielessä. Ja johonmukasuus kirjotetun kielen käytössä kans. Jos näitä prinsiippiä ei nou’ata, ymmärtämättömyys saapi helposti syntyä. Ja sitte meänkielelä kirjottamisesta tullee vain „aivanko-kirjottaminen” elikkä kirjottamisella pellaaminen elikkä hauskanpito. Tässä tullee esimerkkiä siittä, kunka vaikea oon käsittää meänkieltä eli kunka helposti sitä ymmärrethään väärin, ko sitä kirjotethaan ruottalaisittain.

doli – tuuli
nidä – niitä
molla – mulla
kon – kån –
ko åle huva – ole hyvä
huva saana – hyvä sana
tietusti – tietysti
ummärtää – ymmärtää
hunderanot – hunteerannut
ej – ei
Torneolakso – Torniolaakso
ruoti – routsi – ruotti
yritämää – yritämmä
päsiäinen – pääsiäinen
emmä olee – emmä ole
meänkieli lainen – Meänkieli lainen –
meänkielinen met hään – met hän– methään
meäänkieli – meänkieli
meään ei sa olla ylöön vaatiaisia – met emmä saa olla ylön vaativia
mie kirjottan ninkuu mie puhuun – mie kirjotan niinku mie puhun
tekemämme työn – tehemä työn/ työtä
Tällä ei se praatia Meänkielestä. – Täälä ei praatita meänkieltä.
Herra siunatkhoon täitä! – Herra siunatkhoon teitä!
Tule syöhmään mummo! – Tule syöhmään, mummo!

Tutkijat Grenoble ja Whaley oon muotoihleet vuona 2006 kielenhuolon prinsiippiä justhiins vähemistökielen perspektiivistä. Niistä kolme olis hyvä ottaa huomihoon meänkielen stantartin kehittämisessä:

  1. Häätys valita piirre, jonka kirjalisen muo’on käyttäjistä maholisimman moni saattaa ymmärtää.
  2. Tulisi valita semmosia piirtheitä, jokka kuuluva kielen arvostettuitten ja taitavitten käyttäjitten kiehleen.
  3. Kirjoitetun kielen stantarti saattaa aksepteerata jonki verran variasuunia ja olla silti käyttökelponen. Myös opetuksessa variasuunia saatethaan käsitellä johonki saakka.

Kielen paratoksi oon se, ette kieli oon samhaan aikhaan niin pärsuunlinen ko kollektiivinen (yhtheinen). Kieli tarttee aina yhtheisön, ko merkitykset syntyvä yhessä, ja net saava tulkintansa ko niitä käytethään. Joka ihminen rakentaa ommaa kieltä elämänsä aikana, ja ko jokaisen elämä oon erilainen, niin kielet ovat kans yksilöllisiä. Osa tästä kielestä oon koulussa opittua ja se osa oon kaikile yhtenhäinen. Niin kauon ko praatima meänkielestä meänkielelä, se ei ole sitä sammaa, kunka kielele käypi. Tämä kieli ellää ja oon arvokas meile.

Hilja Byströmin päivänä Mataringissä 18. 04. 2016

Kategoria(t): Kielestä ja sen tilanteesta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.