Hilja Byströmmin Päivä Mataringissä 18. maaliskuuta 2017
Bengt Pohjanen alotti kokkouksen lukemalla kappalheen Hilja Byströmmin kirjasta Ett år i Järvi (1932). Tämä oli Hiljan ensimäinen kirja joka kuvasi Tornionlaaksoa ja sen asukhaita. Se oon ruottiksi kirjotettu, mutta kappale mitä Pänktti luki kertoo kunka nainen mennee kunnanmiehen tykö, astuu ovesta sisäle, täyttää kohta kokon oven omala kurenolla, sannoo ensin tottuuen, paiskaa harmajan kuvertin kunnanmiehen pöyäle, käskee kunnanmiehen ensi kerrala tulla itte hakheen verorahat, mennee sitten ja antaa kunnanmiehele käen. Vaikka oli lujijaki asioita sanottu, ei sentähen oltu vihamiehiä, muuta ko otethiin käestä kiini. Se peilaa hyvin meän kulttuuria.
Hilja kirjotti sitten trilokian Byn (1940), Ungfolk (1941), Bondfolk (1943) ja sen jälkhiin vielä joitaki kirjoja ruottiksi ja yhen suomeksiki.
Pänktti puhu sitten meänkielestä.
- Ensin metateesistä, kunka h hyppää sanassa ajan olhoon. Siihen kohtahan oon muuttunu siihen kohthaan. Taasen värpinä sanothaan ilman h:ta lopussa: Mie kohtaan häntä, siis ei mie kohthaan häntä.
- Mitäs met tehemä suomen pehmeälle d:le? Esimerkiksi sota. Ko se panthaan jenitiihviin se oon suomeksi sodan. Met otama sen kokohnaan pois. Siis soan.
Suomen sanassa saada eri paikoila Tornionlaaksoa sanothaan saaha, saaja, saahha ja vielä muitaki mallija. Met olema päättänheet ette met otama sen pois. Siis saa’a, missä apostrooffi merkittee ette siinä ääni seisahtaa kahen aa:n perässä ja sitten jatkuu sillä kolmasella a:la. Saaja oon taasen sypstantiivi, siis se joka saapi.
Suomen sanhaan tehdä met emmä tartte panna apostrooffia siksi ko tehä käypi sanoa ilman vaikeuksia.
Mitä suomessa sanothaan taide, met sanoma taite, yhtheenlaihiin ko sana taito.
- Sana tieän oon yhtä hyvä sanoa ja kirjottaa tiän.
- Vielä metateesistä se ette vieras saatta olla jenitiivissä sekä vierhaan ette viehraan, ja sauna illatiivissä sekä saunhaan ette sauhnaan. Se tunnuttaa kuitenki ette viehraan ja sauhnaan tullee (voittamhaan) voittahmaan ajan olhoon.
- Meänkielessä oon pitkä, lyhy ja puolipitkä vukali. Ruottin banan oon suomeksi banaani, mutta meänkielelä se oon panani. Meile ei sovi panani suuhuun. Ensin tuo pehmeä b poijes. Sitten met haluaisimma sanoa pannaani, siksi ko meänkielessä vaatii kaks konsunanttia kahen vukalin etheen. Meilä ei ole polliisia, meilä oon polisi, vaikka suomessa se oon poliisi. Saattaa kans säänön sanoa tällä laila: Sanan toinen vukali oon puolipitkä ko sen eessä oon vain yks konsunantti.
- Suhuässää ei käy kirjottaa sj niinku esimerkiksi sanassa afisji, siksi ko meänkieli oon fonemaattinen, se sanothaan niinku se kirjotethaan. Met luema afis-ji, siis ei kuulu suhuässää. Mutta jos käyttää š suhuässänä se kirjotethaan afišši. (š löytyy minun tanjenttipöyssä ko kirjottaa Alt0154. Painaa Alt-nappulhaan samala ko kirjottaa 0154.). Šääfferi ja šeeffi oon kans esimerkit missä oon suhuässä. Tavvauksheen harjaintuu hopusti jos vain oon avomielinen.
- Hyvälä hevosella (hy-vä-lä he-vo-sel-la) mutta hyvälä koirala (koi-ra-la). Kolmasen ja neljäsen tavun välissä käytethään tuplakonsunäntti. Juoksevalla hevosella (juok-se-val-la he-vo-sel-la).
- Haluan, halvan ja halvaan.
Haluan ja halvan oon synonyymit, mutta halvaan merkittee ette sitä halventaa.
- Jos ääntää konsunäntin kovasti, niinku philli ko meinaa kuuttia jota ammuthaan, ja physsi ko meina pusua poskele, niin käyttää h-puustavin perässä. Taasen piili ja pyssy joita ajethaan ja ookathaan äänethään pehmeällä äänelä.
Seuraava kokkous oon 15 heinäkuuta flakupäivänä Mataringissä ja piispa Hans Stiglund pittää juhlapuhheen.
Lopulta anto Anneli Junes oiken kuvavia makupaloja hänen tulevasta kirjasta.
Bengt Kostenius