Mie lopultaki luin yhen kirjan sosiulinkvistiikasta. John Edwardsin ”Sociolinguistics: a very short introduction”. Nämä toela lyhyet johannot oon pruukanheet, mie piän, olla aika hyviä ja päivänki tasala olevia.
Se tekkee kyllä hyvvää lukea eri asioista, kaikenlaista. Ja tämä olletikki tullee niin likele näitä meänkielen asioita. Mutta se ei aina ole kuitenkhaan helppoa. Ko Edwards tullee kirjassa kielitten kuolemisen ja vaihettumisen kysymykshiin, niin se alkaa tuntua meänkielen näkökulmasta aika kololta.
Edwards pittää katoavan kielen puolustamista aika vaikeana. Se näkkee kielen vaihettumisen toisheen osana isompaa susiaalista ja ekonoomista muutosta. Kieltä puolustavat aktivistit, se meinaa, ylheensä tekevä sen virheen ette eivät näe tätä koko muutosta, ja yrittävvä kääntää vain kielen takasi niinko soli ennen, mutta ko se kielen vaihettuminen oon osa sitä isompaa muutosta. Kunkas mennee kääntää niinkö vain osan virtaa ympäri, takasinpäin. Kielen pelastaminen jääpi pienen aktivistijoukon hommaksi. Muuta väkeä se ei käytännössä kiinosta, vaikka net saattava sympatiseerataki. Mutta eivät käytännössä lähe mukhaan mihinkhään. Toishaalta, Edwards ei kuitenkhaan meinaa ette minuriteetti olis ilman ommaa tahtoa ajautunnu kohti valtakulttuuria. Se huomauttaa ette ekonoomisissa ja juriidisissa asioissa, niinkö maanomistuskysymyksissä, minuriteetit oon puolustanheet oikeuksihaan, vaikka oonki sitte antannu kielen vaihettua.
Edwardsilla oon tässä mielessä tilane ja kehitys engelskankielisissä maissa. Kelttiläisitten kielten tilane Iso-Britanniassa ja Iirlannissa, ja maahanmuuttajitten ja aboriginaalitten kielet Ameriikassa. Poikkeuksenna se ottaa framile franskan kielen säilymisen Quebecissa Kanaatassa.
Sitä saattaa aatella, ette nuissa taphauksissa tilane oonki toinen. Ette oon ollu toela tärkeä vaihettaa kieli engelskaksi, ko siittä oon seurannu parempi ekonoominen ja yhteiskunnallinen staattys. Mutta oonkos se kuitenkhaan niin erilainen ko tilanne meänkielen kohala. Vaikka nuo kuvvaukset tuntuva kololta, niin net samala tuntuvva niin kovin tutuilta. Meänkielen pelastaminen oon pienen aktivistijoukon asia. Muut saattava sympatiseerata eli ei, mutta harva tekee itte mithään. Mennee aatela, ette ekonoomisen aseman parantuminen viimisen 50 vuen aikana oon johtunnu siittä ette kieli oon vaihettu ruottiksi. Mie uskon ette rohki moni itte uskoo niin. Mie kyllä uskon ette ekonoominen staattys olis parantunnu muutenki.
Edwards ei paljon selitä nuita susiaalisia muutoksia joihin kielen vaihettuminen on kytkeytynny. Meänkielen kohala saattaa ainaki hunteerata sitä, että ko 60 vuotta aikaa suvut oli liki täysin meänkieliset, ja ihmisitten päivittäiset yhteyet meni hoitaa meänkielelä. Eli suomeksi, jos niin halvaa sanoa, ko siihen aikhaan ei käytetty sannaa ”meänkieli”. Tänä päivänä meänkielistenki suku on ruottinkielistä ja työpaikala pittää käyttää ruottia. Tämä oon sitä susiaalista muutosta, joka vaikuttaa tänäpänä siihen miten ja missä meänkieltä ylipäänsä mennee käyttää. Tässä asiassa mie piän, ette tuo Edwardsin juttu kielen muutoksesta osana ylheistä susiaalista muutosta, joka tekkee vaikeammaksi kielen vaihettamisen takasi, auttaa käsittämhään meänkielenki tilanetta, vaikka se samala saattaa tuntua kololta ja vaikealta.
Mutta toishaalta, Edwards ei kielikuolemaa käsittelevässä kapittelissa ota framile kaksikielisyyttä ratkasunna. Se ikkäänko näkkee kielikuoleman prusessina, jossa yksi iso kieli tullee yhen pienen kielen tilale. Sen aatoksen, ette minuriteettikieli saattais säilyä siinä rinnala, se siuttaa, sannoo ette aktivistit ussein lähtevä siittä ette kieli säilyis kotona, mutta ko sieltä koista häätyy tulla ulos kans. Ikkäänkö se ei näkis tässä kaksikielisyyen mahollisuutta, niin ette kielile oon vähän eri tumäänit missä niitä käytethään.
Kaksikielisyyttä käsitelhään sitten aivan omassa kapittelissa, ja sillon siinä fookys on kahen eli useamman ison kielen hallittemisessa, niinkö engelska ja franska. Edwards näkkee kaksikielisyyen maholliseksi, vaikka net kielet ei välttämättä olekhaan sitten koskhaan yhtä vahvat. Ja yhen kielen oppiminen lissää ei ole misthään poies, ihmisheen mahtuu monta kieltä. Toishaalta Edwards oon varovainen siinä ettei se piä varmana sitä, ette monikielisyys parantais yksilön kykyjä, niinkö oon väitetty. Mutta ei se haitaksikhaan taia olla.
Hannu Töyrylä