Luento Haaparannala 10.12.2023
Tarinan laajassa sylissä
– 10. joulukuuta 2023 Haaparannala –
Olen eläny elämäni
tarinan laajassa sylissä
sanoissa
pitkässä muistissa,
missä muisti muuttuu varjoksi
ja varjo kuviksi
kuvat laulun ja tarinan kautta
tottuueksi
Sanoila olen
olen voittanu paikan
ja ajan
tehny anabasikseni
matkani ylös
ja kohta kosketan taivasta
ko multa laulaa:
Et tartte ennää sanoja
Oi, autuutta, oi!
Mie olen Jopparikninkhaan poika-romaanissa kertonu kunka mie lapsena istuin köökin pöyän alla ja kuuntelin hermottoman hauskoja, villiä ja rohkeita tarinoita. Mie olen kasunu Sukulaisia ja pakolaisia sotien jälkhiin ja net isutit ja kerroit, Klubi suussa. Opin lauhlaan: Taistoihin tiemme kun toi ja Siellä lepää nyt sankarit Suomussalmen, Summan, Raatteen ja Kollaanjoen.
Hannes muisteli soroäänelä kunka hään saai kuulan kainalosta kurkun kautta ko lähti viehmään yhtä Puna-armeejan naisofseeria laon taka ja sillä rievatulla oli pistooli ja ampu. Ja Paavo, joka oli käyny veteraanikokkouksessa ja nähny tuttavan, joka kulki etukumarassa ko sillä oli niin paljon kunniamerkkiä rainnassa vaikka mies ei ollu kuulu laukhauasta rintamalla.
Nauru kaiku saunassa ko Paturi selitti miksi hänen varvas oli pystyössä. Se oli Ameriikassa potkassu intiaania persheele saluunissa niin, ette varvas jäi pysthöön.
Se siittä. Ei mikhään niin arka asia, ettei siittä olis saanu kertoa. Farfaarin, isän, veli Roope, oli tullu Ameriikasta vuona yheksäntoistasattaakakskymmetä kaks, se juoksi kuivile 200 metriä kotoa ko Westinin leikkasi siltä valtimet puukola, vissiin riitelit suittista, ja se Westini mainasi katkasta suittet, muta kataksi valtimet. Ja sitte pieni tauko ja loppusanat niinku Iislannin saagassa: No päissä tietenki!
Mie sain kerran Lidköpinkistä puhelun, joku halusi minut sinne kirjaili-iltaa pithään. Se sano olevan mulle sukua, sen ämmi oli minun farfaarin tekemä jalkalapsi. Mie kysyin Iiva-seältä oliko hällä sisarpuoli. Iiva sano, ette joo ainaski, isä sen teki pulkassa Knnulan Amandale Taipalheensuussa.
Mikäpä siinä. Mie siiryin ashuun isoisän tykö, joka oli olu tullimies, mutta jättäny virkansa ja alkanu joppariksi. Sielä tarinat juoksit.
Mie kuulin Juhonpietin julmasta murhasta ko Arviiti sokkerikirhveelä tappo kylän kauppihaan, katkasi siltä kaulan ja sen tyttäreltä kans ja leikkasi kielen toiselta, ettei se saattas toistaa ko Arviiti hamevaatheessa löyethiin verisennä. Se oli huutanu, ette hään oon punakaartilainen. Ihmiset pölkäsit niin, ette kuljit kirves reessä ja perheen ainua poika säily hengissä ko se ei ollu kotona ja ko se meni ja kerto siittä, se joutu käräjille, Arviitin veljet haastoit.
Mie kuulin äyrintalosta ko seittemän lasta viskathiin kinoksheen ja herrasväki osti talon
äyrilä ja sai ainualle pojale hyvät huohneet ja komena talon.
KUVA: Se- avisi num 11/1961. Raaka tapahtuma, jota Meänraation pomo sano kyläjuoruiksi. Ei taia olla kyläjuoruja. Tästä ei saanu puhua. Jos puhu lyöthiin ja Meänraatiun pomo julisti puhheen katheueksi.
Oli noitia ja poikkipuolisia tietäjiä, parantajia ja Titaniikin matkustajia. Tarina oli totalinen. Ei kumma, ette Latina-ameriikalainen totalinen romaanitaito kiehto minua. Miehään oli kasunu Hundra år av ensamhet-perintheessä. Ja Isac Bashevis Singerin mailmassa, missä kaikenlaiset ihmiset, pyhät ja luntreijarit elävä tarinan laajassa sylissä.
Tämä oon sitä tarainan laajaa syliä missä olen kasunu. Saanu kasuta. Ja se teki minut kirjailiaksi.
Mutta tässä hermottomassa ja rjattomassa tarinanilossa ei ole pilkkaa ei ihmisten ylönkattomista, oon vain tarinoittemisen iloa ja vaphautta.
Mulle se oli yllätys ko mie tässä perintheesä sain kohata väkivaltaa ja ilmotuksia kulttuuriminsiterille ja pommiuhkaa ja fyysistä väkivaltaa.
Ko tämä kirja meni Meänraatiussa jatkona yks pariskunta ilmotti Maeita Ulvskogile, joka oli kulttuuriministeri.
Tarinat kuulin isoisän pirtissä.
Kertoja oon entinen tullimies, mutta se kertoo tulkin kautta, Tornaeuksen kautta, joka ei ossaa meänkieltä, mutta se tulkkaa. Milläs se sen tekkee? No Blomma ja Jonne istuit useasti matioprykilä ja juttelit, Blomma ei osanu meänkeiltä, Jonne ei ruottia, mutta kyllä net ymmärsi toisensa niink Leansder ja Torneus. Viuhtomalla pääsee pitkäle jos haluaa. Maanmittari kysy Jonnelta tietä Hiienvuomale, Jonne tuli pottumaalta säkki sölässä ja sano: Piätä säkkiä, mie selitän.
Miksis kirjakieli oon meile tärkeä?
Meilä oon suulinen laulu- ja tarinaperine. Keksin runot oon hyvät esimerkit siittä. Keksi ei osanu kirjottaa, mutta se saatto laulaa Kalaevlanmittaa ja siittä met olema tehneet matkan suulisesta tarinasta kirjalisheen, se tietää suulisesta sanasepästä kirjalisheen sanasephään ja kuulijasta lukihjaan, matkan rajattomasta kertomisilosta aukhoon, sauhmaan, mihinkä liittyvä uuet kaunokirjaliset lajit: romaani, laulu, draama, libretto, runo. Tästä aukosta, tästä saumasta minun kirjalinen kaikkia lajia kattava kirjalisuus lyöytyy eikä se ole norlannin perinettä, se oon keskieurooppalaista niinku Sigrid Combuchen kirjottaa minun romaanista Dagning;röd!
Tarinan syli häätyy olla laaja siksi, ette se laajentaa ihmisen tietosuutta ja Platon sannoo, ette tämä laajenus oon hulluutta ja halusi kieltää runon valtakunnashaan. Tarina, runo, oon vaaralisia. Totalitaarisessa valtiossa runo ja tarinat elävä ja syli oon laaja mutta piilossa. Ko diktatuuri kaatuu, runon ja tarina vähenevä.
Kaikissa ikivanhoissa kulttuurissa oon ollu tarinaa ja laulua. Mie olen kirjottannu meän hiljasesta jänkästä, mutta se ei tiä sitä, ette meilä ei ole ollu laulua ja tarinaa, jänkkä oon suuri ja laaja, mutta kolonialistit ei ole ymmärtänheet meän kieltä, siksi sanohneet ja sanova, ettei ole. Ja varsin ko oon syntyny kieli sitä on alettu laithaan pränthiin. Illiaden ja Odyssén 2 700 vuotta aikaa paikala ko kreikan pustaavit aloit kehithyyn.
Miksis syli häätyy olla laaja ja sana vapaa?
Kreikkalainen sanaseppä Pindaros (född 522 eller 518 f.Kr., död 446 eller 438 f.Kr.) kirjottaa näin: ”Suurten valtijaitten suurenmoiset teot jäisit synkhään pimmeytheen jos ei olis laulua. Vain näin met saatama nostaa peilin ja näyttää suuret tapahtumat, joita met loitsheela kruunatun Mnemosynen, oitkän muistin, girijan, avula saataama palkittea sanoila tarinan laajassa sylissä.
Ilman sokon Homeroksen lauluja met emmä tuntis Odysseuksen tekoja, ilman analafabeetin Keksin laulua met emmä tietäs suuresta tulvasta mithään emmä Mataringin pahoista paarnoista. Tarinan laajassa sylissä oon hymnos och ésoptron (spegel). Istuma sylhiin ja saama tietää mitä kerran sattu. Legenda oon kulltuurin yllä hohtava kirkhaus ja myytti antaa syvvää tietoa meistä, meän kielestä, kulttuurista ja pitkästä muistista, girijasta.
Joka ei kieltämme ossaa, se luulee ette jänkkä oon mykkäSiinä mainothiin ja mälläthiin.Väkeä lappo joka talosta. Sieltä tuli lapsia, raahvaita ja täysiä, vaimoihmisiä ja miehenpuolia, norttolappalaisia ja lantalaisia, järviläisiä ja rantalaisia, hevosmiehiä ja ettomiehiä, niitynraivausmiehiä ja heinämiehiä, poromiehiä ja nikkausmiehiä, kotimiehiä ja veisumiehiä, ilonpitomiehiä ja naimamiehiä, sanomitten muistomiehiä ja uutisitten kuljetusmiehiä ja loruitten lappomiehiä, vasikantappomiehiä ja siankollausmiehiä ja lehmänastutusmiehiä ja poijitusmiehiä, jutamiehiä ja out- alappalaisia, kengänkurppomiehiä ja härkämiehiä, koiven näskääjiä ja Tilleylampun sytytysmiehiä, piisivalkean jouto- väkeä, tinkamiehiä ja palvausmiehiä, vastarannan kulkijoi- ta ja taihvaanvinkin kuvvaajia, mallaajia ja tällääjiä, saamamiehiä ja pestimiehiä, velanperiöitä ja onnenonkimiehiä, kirnun tiinutusmiehiä ja tuhkasepän pojanpoikia, rauta- tieliljan hakkomiehiä ja vesivaltion siltamiehiä, Manalaharjun mustalaismiehiä, ja syömämiehiä, joitten sukuperä oli ko kaartislaisitten risuaiat ja Känsälän rakopinnapoikia, joitten ainua huoli oli vaimoväen etupuoli, ja Pajalan piksipoikia, joita maa parrelheen paino, ja Kursun knapsuja, jokka matheen maksasta tykkäsit ja hirventurpaa pathaan viskoit ja Luppo-Aate, joka pokala pölliä teki ja kirhveelä porria karsi, ja jos aatheen miehet räknää niin Leninin kur- mukärpäset jokka muniva taljan alle, ja Hitlerin sääsket, joita räkkää vaikka silmät pannee kiini, ja Hagbergin paarmat, joile ei muuta ko tikku persheesheen, ja muut sen aijan syöpäläisummikot, jokka meän vertä saalistit ja sitä kyllä räkkäsi ko perheet olit ko räkän vaivaamia portokkia, kuljit roikassa kylki kylkeä vasten, ja kaikin viskoit kuu- senoksia faariskan följyn etheen ja siunailit meitä kaikkia, mutta enniiten Iso-Iiskoa, joka tappo karhuun puukola ja sai siltä siunauksen ennen ko karhuu meni tuonilmashiin. Hannes näki koston enkelin, mutta Hannes oli illotiinissä eikä hänestä ollu taikaa.