Ibykos (530 f. Kr) var diktare,
på väg till Korinth, blev han överfallen
och dräpt. Han anropade en flock tranor
och bad dessa hämnas hans död.
Ibykos tranor betyder sedan dess
att man inte kan tiga hur länge som helst.
Tvingade till tystnad, ja, en tid,
men Ibykos tranor försvinner inte.
Om alla tiger, skall Ibykos tranor ropa.
I en bok om den ryska diktaren
Anna Achmatova (1889-1966),
som kommunisterna tvingade till tystnad
läser jag följande: ”Inte ens idag (juni 1967, min anm),
när jag skriver dessa rader 30 år efter Jezjovterrorn,
tål makten att man nämner år 1937. De fruktar minnet.
Och det idag. Så hur var det inte då?
Förbrytelserna var fortfarande färska,
blodet hade ännu inte torkat på förhörsledarnas kontor
och i Stora Husets källare. Blodet krävde ord,
tortyrkammaren tystnad.
Var håller ni hus, Ibykos tranor,
var är du, talande säv?”
Anna Achmatova: Här är en trana!
Här viskar säven, det som inte får sägas,
det som inte får ropas.
Men miljoners blod kräver diktarens ord,
inte bara oskyldiga offers bekännelser,
ur tortyrkammaren ropar offren.
Ibykos (530 f. Kr) oli runoilija,
matkala Korinthiin, pahanilkiset
hyökkäsit sen kimphuun ja tapoit sen.
Kurkitokka lensi siinä ja runoniekka huusi
niile, ette kostaa.
Ibykoksen kurjet tarkotavvaa nyt
sitä, ettei saateta vaijeta ikusesti.
Pakotettu vaikenheen, joovain,
mutta ei ikusiksi aijoiksi.
Jos kaikin vaikenevva
kyllä Ibykoksen kurjet huutava.
Mie luen kirjaa kovin liikuttunheena,
Anna Ahmatovasta (1889-1966),
jonka komunistit pakotit vaikenheen.
Mie luen nämät sanat: ”Ei ees nyt (kesäkuu 1967)
ko mie kirjotan näitä sanoja,
30 vuotta Jezjovterrorin jälkhiin,
halvaa valta kuula minun mainittevan vuotta 1937.
Net pölkäävä muistia. Ja vielä tänäki päivänä.
Niin kunkas se ei ollu silloin?
Rikokset olit vereksiä,
veri ei ollu kuulusteluherrojen kontturissa kuivanu
ja Ison Talon kellari vaati sanoja,
ja kitutuskamari vaikenemista.
Missäs tet oletta Ibykoksen kurjet,
puhuva korsi?”
Anna Achmatova: Täälä oon kurki!
Täälä korsi viskuttellee,
sitä mitä ei sais sanoa,
mitä ei saa huutaa.
Mutta miljoonien veri vaatii
runoilijan sanoja,
ei vain viattomien uhrien tunnustuksia,
kitutuskamarien vaikenemista.
Sieltä huutava uhrit.
Kuulkaa!