Tyhjyydestä ja maailman rakennusaineksista

Keväällä 2000 menin harrastuspohjalta juutalaisuuden tutkijoiden konferenssiin ja pidin esitelmän ”Slimy stones and philosophy”. Limaiset kivet kiinnostivat monia ja pieni huone oli tupaten täynnä kuulijoita. Tästä alkoi puolentoista vuosikymmenen retkeni judaistiikan opiskelijana ja tutkijana.

Limaiset kivet? Ja filosofia? Juttu liittyy siihen miten juutalaiset ovat vuosisatojen aikana yrittäneet tulkita ja soveltaa raamatun tekstiä. Siinä missä me luemme valmiista käännöksestä ”maa oli autio ja tyhjä”, alkuteksti on paljon avoimempi. Autio ja tyhjä ovat tohu ja bohu, sanoja joiden merkitys ei ole ollenkaan ilmeinen. Mitä ne oikeastaan tarkoittavat? Ja kuvaako lause maailmaa ennen luomista vai sen jälkeen? Seurasin esitelmässäni joitakin tulkintoja ja niiden ketjua vuosisatojen ajalta, myös sitä kuinka ne risteilivät myytin ja aikansa tieteellisen maailmankuvan välillä. Syksyllä 2000 kokosin aiheesta laajemman artikkelin jonka voi lukea täältä.

Löysin äskettäin netistä brasilialaisen kuvataiteeseen liittyvän väitöskirjan joka siteeraa tuota artikkeliani. Tekijä on löytänyt siitä Talmudin aikaisen rabbin myytillisen lauseen jonka mukaan tohu on vihreä viiva joka ympäröi koko maailman ja josta pimeys nousee koko maailmaan, ja viehättynyt sen visuaalisuudesta. Jotenkin hän yhdistää tämän Kazimir Malevitshin ajatuksiin, varmaankin tämän pyrkimyksiin nähdä ja kuvata mikä on esineiden ja olioiden takana. En ole aivan varma, portugalin taitoni on varsin heikko.

Mutta kytkös on mielenkiintoinen henkilökohtaisesti. Yli 15 vuotta sitten minua viehätti tohu ja bohu, tyhjyys kaiken takana, vai ovatko ne kuitenkin aineksia josta maailma muodostuu? Pari vuotta sitten näin Tallinnassa pienen näyttelyn Malevitshin Mustan neliön vaikutuksesta virolaisessa taiteessa. Useimmat esillä olleet työt eivät tehneet kovin suurta vaikutusta, mutta kokonaisuutena näyttely pani minussa liikkeelle jonkin uuden prosessin. Heti näyttelyn jälkeen löysin kännykästäni kuvan jota en ollut tietoisesti ottanut. Kuva oli kuin musta neliö, mutta ei kuitenkaan, siinä näkyi vähän vaaleampikin alue. Äärien välillä näkyy, mietin.

Musta neliö pani minussa liikkeelle prosessin ja jäi itse taakse, koska kuinka kauan siitä voi yrittää saada otetta?

Se siis jäi, kunnes nyt brasialialainen väitöskirja yhdisti kauan sitten tutkimani tohun ja bohun mustaan neliöön. Jos kerran tohun kuvaus on noin visuaalinen, voinhan kokeilla antaa sille näkyvän muodon paperilla ja kenties samalla viitata Malevitshin neliöön, edes jollakin tavalla. En halunnut tehdä mustaa neliötä. Maalasin kaaoksen, jonka keskelle jätin valkoisen neliön. Väri kuitenkin valui vähän neliön sisälle ja muodosti ikäänkuin ihmisen hahmon. Päätin jättää tämän kuvan tällaiseksi. Se tuo minulle mieleen 1500-luvun juutalaisen mystikon Isaak Lurian ajatuksen siitä, kuinka Jumalan maailma luodessaan piti vetäytyä pois siltä alueelta johon maailman piti syntyä, tehdä tyhjä tila jossa ylipäänsä mikään Jumalasta riippumaton olisi mahdollinen. Luriaanisen myytin tyhjä tila oli kuitenkin aina ympyränmuotoinen, koska vain ympyrä on täydellinen tasapuolinen, jokainen piste on yhtä kaukana keskipisteestä.

Minä olin siis nyt maalannut neliönmuotoisen tyhjän tilan, epätäydellisen mutta tyhjän maailman heti luomisen jälkeen. Toisin kuin Malevitshilla, jonka neliön sisällä on kaikki, minun neliöni sisus on tyhjä, kaikkeus on se ulkopuolella. Eipä kuitenkaan näin. Ulkopuolella on kaikki jo olemassa. Aktuaalisuus. Sisäpuolella on kaikelle tilaa koska siellä ei ole vielä mitään. Potentiaalisuus.

Vihreä viiva puuttui vielä. Osaisinko antaa sillekin visuaalisen muodon? Yritin, syntyi luonnos, puoliksi itsestään, halusi varmaan syntyä tällaisena, enemmän ajatusta kuin jos olisin tehnyt niinkuin itse ajattelin.

Ja vielä ne limaiset kivet? Miten ne tähän liittyvät? No, ne ovat se bohu: syvyyksissä olevia limaisia kiviä joista virtaa vettä. Tohu on maailman ympärillä ja siitä virtaa pimeyttä, bohu on syvyyksissä ja siitä virtaa vettä.

Ja miten tämä liittyy filosofiaan? 1100-luvulla muuan juutalainen ajattelija ja tiedemies esitti, että tohu ja bohu ovatkin aristoteelisen fysiikan aine ja muoto, näkyvän maailman perimmäiset ainekset. Tämä aine on muodotonta, ominaisuudetonta, dimensiotonta massaa, joka ottaa vastaan erilaisia muotoja siinä mielessä että näin syntyvät meidän tuntemamme aineet.

Vielä juolahti mieleeni, että vihreä viiva on myös vihreä linja, siis se vuoden 1948 aselepolinja josta muodostui Israelin ja Jordanian välinen raja, ja joka on koko ajan hämärtynyt Israelin asuttaessa Länsirantaa siirtokunnilla ja rakentamalla muuria sen vihreän linjan tuolle puolen. Hämärtyy hämärä, pimenee pimeys.

”Le tohu c´est la ligne verte qui entoure le monde; c´est de lui qui viennent les tènébres.”

PS.
Kuva syntyi vielä uudestaan.