Kirja on nyt julkaistu. Sitä saa vaikkapa täältä https://kirjakauppa.bod.fi/alussa-on-kuva-hannu-toeyrylae-9789528072515
Tältä sivulta taas löytyy kirjaan liittyvää lisämateriaalia ja videoita.
Mistä ei voi puhua, siitä pitää kuvia tehdä.
Siinä oikeastaan lähtökohtani. Syy siihen miksi lähdin kaiken muun jälkeen kuvataiteilijaksi.
Kaikkea ei kuitenkaan voi kertoa vain kuvilla. Tällaisessa kirjassa tarvitaan myös tekstiä. Aiemmassa kirjassani käsittelin kuvantekomenetelmiäni jäsentyneen systemaattisesti. Tämän kirjan kokoan kuitenkin niin, ettei sitä tarvitse lukea järjestyksessä, vaan että se olisi niinkuin palapeli jonka jokainen voi koota omalla tavallaan. Avata jostakin kohtaa, lukea siitä tai etsiä toisen kohdan, katsella kuvia.
Yritän kertoa, miksi teen kuvia tekoälyn avulla, ja erityisesti siitä millaista oma työskentelyni sen kanssa on. Ajatuksiani aiheen ympäriltä, kun olen kuitenkin oman tieni kulkija hakiessani keinoja kesyttää tekoäly välineiksi tehdä itseni oloista kuvaa. Kuvaa kuin runoa, vaikka samalla joudun syvälle tekniikkaan muokatessani työkalut tähän sopiviksi.
En edes mielelläni puhuisi tekoälystä. Se mitä itse sovellan ei ole minkäänlaista älyä, vaan jonkinlaista kuvan hahmotuskykyä jota voin käyttää kuvien teossa ja muokkaamisessa.
Kirjan sivulla 62 esitellään tekniikkaa, jolla luon kuvavirtaa jossa näkymät eri kaupungeista sekoavat vähitellen unenomaisesti. Tässä esimerkkiä ja demonstraatio siitä miten kuvavirta käytännössä syntyy.
Tällaista kuvavirtaa nähdään käytännössä näyttelyssä Lahdessa 18.9.–6.10.2024, Galleria Uusi Kipinä.