Muutama vuosi sitten osallistuin hankkeeseen jossa tutkittiin eri uskontojen Aatamia koskevia traditioita uusista näkökulmista. Otin oman paperini pohjaksi Rasielin kirjan kehyskertomuksen, jossa kerrottiin kuinka Aatami paratiisista karkotettuna on hädissään, tajuaa ettei ymmärrä maailmasta mitään ja rukoilee armoa. Vastauksena katumukseen ilmestyy enkeli joka antaa Aatamille kirjan jonka tiedoilla hän alkaa selvitä maailmassa.
Aloin tutkia tuon tarinan historiaa ja myös siihen liittyviä traditioita, kuten ylipäänsä ajatusta Aatamin kirjasta ja Aatamia opettaneesta enkelistä. Jäljet lähtivät 1700-luvun alussa painetusta Rasielin kirjasta ja johtivat läpi keskiajan juutalaisten hepreankielisten ja kristittyjen latinankielisten tekstien kautta yli tuhannen vuoden taakse jossa lopulta katosivat. Myös mainintoja arabiankielisestä Aatamin kirjasta löytyi.
En tässä mene yksityiskohtiin. Kirjoittamani tieteellinen artikkeli ilmestyy ennen pitkää kirjassa johon on koottu Aatamitraditioita käsitteleviä tutkimuksia. Omasta paperistani teen varmaan vielä lyhennelmän ilman teknisiä yksityiskohtia.
Mutta nämä legendat ja traditiot jäivät kiehtomaan ja askarruttamaan mieltä. Paratiisista karkotus on kaikkein rajuimpia kokemuksia mitä ihmiselle voi kuvitella tapahtuvan, eräänlainen maanpaon arkkityyppi. Näissä tutkimissani traditioissa oli keskeistä ajatus että yksi keskeisiä elementtejä tässä kokemuksessa on tiedon puute, ja lopulta tieto auttaa selviytymään uudessa, oudossa ympäristössä. Lähdin tekemään kuvia kertomuksen pohjalta ja lopulta kokosin ne sarjaksi.
Jotta katsoja pysyy tarinassa mukana, lisäsin siihen puhutun tekstin, runon, ikäänkuin Aatamin puhetta. Olin kyllä jo alunalkaen tajunnut että tässä liikutaan nyt yleisen inhimillisen kokemuksen alueella, ja että tällä sarjalla on myös ajankohtainen tulkintansa. Tätä tekstiä tehdessä ja lukiessa tämä ajankohtainen aspekti sen kuin vahvistui, ja piti tarkkaan miettiä sanoja että ne toimisivat sekä alkuperäisessä että ajankohtaisessa kontekstissa.