Salomon viishaus
7. kapitteli
1.
Mie olen kuolevainen ihminen mieki,
niinku kaikki muut,
sen pahnaa, joka ensisti maasta mookathiin.
Lihan mallin mie sain minun äitin kohtussa
2.
kymmenen kuukauen aikana;
mie juoksin kokhoon äitin veressä,
miehen siemenestä öisessä rakhauennautinossa sekotuin
3.
Ko mie synnyin mie vein henkheen
sammaa ilmaa ko muut,
ja mie varisin sen maan pääle,
joka kantaa meitä kaikkia,
sen saman itkun alle,
joka oon jokhaisen ihmisen ensi ääni.
4.
Minut hääty kapaloia,
minua hääty hoitaa murehtien.
5.
Näessi, kuninkhaalakhaan
ei ole muuta alkua:
6.
Kaikila oon vain yks tie elähmään
ja yks tie siittä ulos.
7.
Siksi mie rukkoilin Jumalaa
ja Hään anto mulle ymmärystä;
mie huusin Hänen puohleen
ja Viishauen henki tuli minhuun.
8.
Mie valittin Viishauen valtasauvan
ja kuninkhaan valtaistumen siasta
ja halveksin rikhautta tyhjyyennä
Viishauen rinnala.
9.
Mie en värteerannu tyyhriintä jalokiveä
yhtä korkeaksi ko Häntä,
näessi, Viishauen rinnala kaikki kultaki
muuttuu arvottomaksi hietamaaksi
ja hopean arvo likaseksi mullaksi.
10.
Mie rakastin Häntä enämpi
ko terhveyttä ja korreutta,
ja mie valittin Hänet
ennen päivän valoa,
näessi, Viishauen valo ei ikinä sammu.
Meänkielennös Septuagintasta
Bengt Pohjanen
Meänkielenös: Bengt Pohjanen