Satu ritarista
Oli kerran ritari, joka rattasti mailmale. Ja sen poika Peder jäi yksin mammansa ja palvelijoitten kans. Näessi, sen pappa lähti ishoon sothaan mutta se kaatu ja Pederin mamma aatteli, ettei minun pojasta saa tulla ritari niin net siiryit methään, ettei siittä tulis ritaria, mutta ko Peder oli 15 vuotta se meni ulos ja havatti miehen, jolla oli miekka ja kuuttikaari ja Peder kysy, ette kukas sie olet ja se sano, mie olen ritari. Ja silloin Peder hunteerasi, ette häänki halvaa ritariksi! Se laukkoo kotia mammansa tykö ja sannoo, mie olen nähny ritarin ja mieki halvan siksi. Mutta silloin mamma aatteli, ette voi, tämä ei ole hyvä. Peder oli hullun ilonen ja sen mamma ei kehanu kieltää.
3 vuotta oli menny eikä mamma ollu sanonu Pederille, ettei se saa alkaa ritariksi. Mutta jonku päivän päästä se kerto, ette Pederin pappa oli soassa kaatunu ko se oli ritari ja nyt sieki tiät, ette se saattaa maksaa sulle elämän. Mutta jos joku soassa tappo papan niin mie saatan kostaa ja tappaa sen. Se teki miekan. Ko se oli valmis se laukko linnale ja kysy jos joku sielä saattas opettaa Pederiä käythään sitä. Net sanoit, ette joo, mutta met hääymä kysyä joltaki sinun perheen ihmiseltä jos se passaa. Mie olen jo kysyny mammalta ja se sopi, mutta net ei uskonheet sitä. No sittehään se oon passelia, ette met hältä kysymä ko sie olet niin varma. Mutta sen tykö oon pitkä matka. Meilä oon hevoset. No sitte met rattastamma sinne. Silloin Peder hunteerasi, ette mitäs mie nyt tehen. Silloin se hoksasi. Se lähättää sannaa mammale, ette hään lähtee hakheen onnea. Mamma käsitti ettei asia ollu niin. Mutta Peder sano, ette kyllä se onnistuu niin ja jollaki laila net uskoit sitä.
Ko se oon oppinu käythään miekkaa, se rattastaa mailmale. Yhtenä päivänä ko se rattasti toisten ritarien kans niin alotethiin sota ja monta kuoli mutta Peder sai kostaa. Ja net voitit ja ko se oli rattastannu 3 päivää se löysi linnan ja yhen tätin. Se kysy siltä jos onni oli sielä. Voi, täti sano, mie olen nähny niin monta menevän linhaan sisäle mutta en yhthään ole nähny tulevan ulos. Mutta Peder meni sisäle ja ymmärsi, ette hään pääsee ulos. Ja se jäi linhaan ja kirjotti preiviä mammale, mutta yhtenä päivänä sen mamma ei vastanu preihviin jonka se oli lähättänny, se pruukasi aina vastata preihviin, niin mie lähin sinne kathoon mitä sielä oli sattunu. Ko se tuli sinne talo oli särjetty ja Peder löysi lapun, jossa seiso, ette näyttää missä onni oon muuten et saa ikinä nähä mammaasti, met olema kaukana vuorila. Niin lapussa seiso, mutta jos mie menen sinne niin mamma saapi tietää, ette mie olen ritari. Se hunteerasi ja hunteerasi. Mutta ei löytäny mithään. Mutta jonku aijan perästä se älysi, ette miehään saatan lyä yhen vahin ja ottaa sen vaatheet niin kukhaan ei tiä, ette mie olen mie. Se lähti ja kahen päivän perästä se oli framila. Se löi ensimäisen minkä näki ja otti sen vaatheet. Sitte se hiipi luohlaan ja alko hakheen mammaa.
Ensin se kohtasi 3 vahtia ja net sanoit, mitäs sie täälä tehet, siehään hääyt olla vahissa portila. Mie piin vain tehä näin ja se löi net maahan. Sitte se jatko hakemista, tässä oon iso luola, se mutisi. Sitte se kuuli naurua ja huutoa ja se alko laukhoon sinne mistä ääni kuulu. Se tuli huohneesheen, joka oli vahtia täynä, mitäs mie nyt tehen, mutta sillon se muisti vaatheet ja se vain saatto sullautua niitten sekhaan ja pääsi muitten vahitten siutti ja tuli sinne missä sen mamma oli ja sielä oli paljon vahtia ja net aloit tappelheen ja ko Peder oli lyöny kakki, se joka oli preivin lähättänny tuli monen vahin kans ja vaati, ette missä onni oon. Sitä en sano, mutta net pölätit, ette het sitova sen ja lyövä pään poikki, mutta perilä joku huusi, ette kolo meteli kuuluu ja silloin alko sathaan kiviä niitten pääle, mutta ei Pederin ja sen mamman pääle niin net pääsit vahpaiksi.
Ja onnen se löysi näin ittele ja mammale: vaphauen.
Kirjailia Erik Forsman Neuvonantaja ja kääntäjä: Bengt Pohjanen