Puškinin satavuotisjuhlissa
Lumihiutalheet laskeutuva
yks toisen perästä
äänettömänä runoilijan
hiuksile, vaskesta valetuile.
Menheistä ajoista
tähän päihvään saakka
kahleet oon kilisheet
hiertänheet haavoja.
Hiutalheet laskeutuva
patshaan yli
sammuttaaksheen
runoilijan hehkuvat hiilet.
Ennen hirttopuu
oli kuolemhaan tuomittujen arpa,
nyt kuula niskhaan
tappaa hopumasti.
Vaphauen rohkea
laulaja, ota vasthaan
ruusuknippu,
kuule meän sanat!
Kiitoksen arvonen oon
vainaja, joka mykkänä
oon nukkunu vuosisaan
maan syvvyyessä.
Vaphaus! Se sana
ei nyt ole käypä,
siittä puuttuu
tänäpänä arvo.
Moni ottaa runoilijan
sanat suuhunsa,
paianpältä teeskentelee ette vaphaus
oon heän laki.
Lyyrasoittimen nauha
liekehtii punasta
runo, jonka kirjotit
kestää ijäti.
Siittä huolimatta
tänäki päivänä
leirien fangit
nääntyvä nyt niinku silloin.
Menheiltä ajoilta
tähän päivhään saakka
kahleet oon kilisheet,
hiertänheet haavoja.
Lumihiutalheet laskeutuva
yks toisen perästä
äänettömänä runoilijan
hiuksile, vaskesta valetuile.
Jaroslav Seifert
10.2.1937
Puškinin satavuotisjuhlissa
Meänkielennös: Bengt Pohjanen