Shakespearen sonetti 147
Rakhauteni, sie kaipaat kuumetta,
sitä mikä aina kuuhmeen aiheuttaa,
ja ruokkii juuri tätä saihrautta
ko freistaat saihraan nälkää helpata.
Järkeni, tuo tuhkatauin korjaaja
oon suuttunu – viis veisut auttaja!
sie siksi hylkäsit – ja tappavaa
oon himo, halu, jota kielethään,
raivoishaan ja aivan täynä hulluutta
ja sekavaa ja pörrön pörinää,
vain sattumalta tottuus lipsahtaa.
Mie vannon nyt, sie olet valoa,
myös mustana ja Tuonen talona.
Bengt Pohjanen
20.3.2017