Vaphaan sananpäivä julistethaan 13. maaliskuuta Vittankissa.
JULISTUS
Ruottin kirjailialiitto kirjottaa kiertopreivissä tänä vuona, ette tilane oon vakava. Vaphaan sanan tila kutistuu. Uhkaa ja vihhaa lissäintyy … lista oon pitkä eikä jätä lepoaikaa. Päinvastoin järjestöjen ja seurojen työn vaiva oon yhä tärkeämpi. Tarvithaan ihmisiä, jokka saattava ottaa käsiteltäviksi ongelmia, joile häätyy löytää ratkasuja.
Näin kirjailialiiton puhheenjohtaja.
Taitheen tehtävä oon rikkoa hiljasuuen, joka oon täynä syrjättyjä kertomuksi, unohtettuja legendoja ja myyttiä, lauluja, joita ei kuulu, joita vaijenethaan. Legenda oon hohto kansan yllä, myytti antaa syvän ymmäryksen omasta väestä. Vaikenemiskulttuuri luopi pelkoa, ette joutuu syytheesheen, jopa käräjille ja siksi teatterit, mediat, kustantajat ja ihmiset vaikeneva. Vaikenemiskulttuuri oon niinku sensüüri vaphaan sanan uhka.
Tänä päivänä, 13. maaliskuuta 2024 Meänmaan föreninki ja kirjaliaryhmä KEXI huomioittee vaphaan sanan Meänmaassa. Tämä tapahtuu ensimäistä kertaa ja tästä ees sitä huomiothaan vuosittain. Miksis 13. maaliskuuta? 13. maaliskuuta 1993 näytelmä Dagning röd sai ensi-illan Norrbottensteaterissa Luulajassa ja sitä pommiuhathiin. Koko kevättalven, ennen preimääriä, vasthuussa olevat sait päivittäisiä uhkauksia. Avisien sivut olit täynä vihhaa ja uhkaa, rahhaaki kirtistethiin ja takana puhuthiin. Pajalan kunta otti vasthaan kirjotuksia totalitaarisen aatheen eustajalta ja kulttuurilautakunnassa oli sen kannatajia ja kunnanraati ilmotti, ette näytelmää ei saa esittää Pajalassa.
Mutta tästä päivästä, 13. maaliskuuta, josta piti tulla totalitaarisen aatheen voittopäivä, tuli vaphaan sanan voitollinen juhla. Näytelmää kiitethiin ja se valithiin Euroopan yheksi parhaaksi näytelmäksi ja se meni Sakshaan Bonnerbiennalile. Sielä se sai pissiimät aplootit.
Hiljasuus oon täynä tarinaa. Meistä ei ikinä saa tulla hiljasen jänkän kyynelehtiviä silmiä, joita vaphaan sanan viholiset ja vaikenimiskulttuurin eustajat ja totalitaarisen aatheen kannattajat freistaava lua.
”Våld mot journalister är alltid dubbelmord”, sano entinen PEN-puhheenjohtaja, Björn Linnell, SVT:ssä 23. tammikuuta 2007. Tämä koskee tietenki kirjalioita ja muita väkivallan uhria. Det gäller även författare och för våld utsatta.
Väkivalta vaphaata sannaa vasthaan oon siis tuplamurha ja sensüüri vallan aatheen ihmisille vallan vaijentaa tottuuen ja vaikenemiskulttuuri syylistää uhrit. Tästä oon paljon esimerkkiä, minun lyhyt filmit Fylla moppe, Barnavännen, vaijettua kertomuksia murhista ja skandaalista ko tavaliset ihmiset oon joutunheet pahoinpietyiksi ja tunteva syylisyyttä.
Juliste, jonka met tänä päivänä esitämmä oon yks toistus vaphaan sanan voitosta: paperin oon tehny Nina Svensson, joka oon koonu suuren määrän kirjastojen viskattuja kirjoja, se oon net jauhana ja tehny jauhoista paperia, joissa näkkyy sanan jälkiä niistä kirjoista, joita ei ole taikka ei saa olla meän kirjastoissa, näin net elävä paperissa, joka ei ole vaiti, nyt se proklameeraa vaphaan sanan. Kaikki viskaut kirjat oon tässä paperissa. Vapaa sanaa ellää. Tappakaa tarina, se nousee kuohleista, vaikka paperinna, johon saattaa kirjottaa uutta tarinaa, vaikka kuvataitheen mallina.
Eläkhöön vapaa sana! Täälä Meänmaassa, meän riikinmaassa ja mailman ääriä myöten!
Bengt Pohjanen
Kirjailia