Matti Kentän muistoa kunnioitten
Siittä oon näinä päivinä 40 vuotta aikaa ko sana ”meänkieli” essiintyy tässä avisissa ja muuala. Siihen saakka oli puhuttu Tornionlaakson suomesta. Meitä sanothiin Norrbottenin suomalaisiksi. Met sanoima itteä ”meän väeksi” ja ruottinkielisiä hullunfiiniä ihmisiä ummikoiksi. Mie päätin lapsena alkaa ummikoksi ko mie luulin, ette se oli virka.
Neljä vuosikymmentä oon nyt hupsahtannu. Mie olin myötä alusta alkaen ja olen nyt käyny läpi Haaparannanlehen kirjotuksia siltä vuelta ja haluan tässä ottaa esile muistelmia ja muistela saatuja mustelmia vuosien varrelta. Mie kirjotan siltä varalta, ette saatan muistaa väärin, jos ei ole painettuja lähtheitä.
Filosohvi Heidegger (1889-1976) väitti, ette kieli oon ekistensin talo. Olen sammaa mieltä: sanoila mie rakenan minun toelisuuen ja minun äitinkieli oon minun sormenjäljet. Ko kuolee kieli, kuolee kansa. Ko kuolee kieli, jääpi talo tyhjile ja pelto uuruokhoon. Kielen myötä kuolee kulttuuri, vaikenee saarnaava multa ko esivanhemmat kuoleva toisen kerran ja mailmankaikkeus sammuu. Siksi kieli oon yks elämäni tärkein asia.
4. heinäkuuta 1981 mie astuin kielikeskustelhuun asettamalla Kentän Matile kysymyksen Haaparannanlehessä: Oonkhaan tämä meänkieli ruottia vai suomea? Kirjotus oli tieten klauaava, mutta oli siinä vakava sävy kans.
Matti Kenttä oli ollu minun suomenkielen opettaja Haaparannan jymnaasissa 60-luvula. Matti opetti meile suomea, mutta vertasi sitä useasti ”meän omhaan kiehleen”. Näin mulle aukeni tie, jota lähin vaelthaan ja jolla sain teini-ikäsennä vastauksen polttavhaan kysymyksheen: Kukas mie olen? Tästä lähti minun sivistystie ja minusta tuli kolmikielinen kirjailia ja suomenkielen kirjalisuuen tohturi ja suomenkielen yliopston lehtori. Kaikki tämä anto mulle sen vahvan perustan, jolla nyt rakenan meänkielen kirjakieltä.
Hör och hääpna, niinku ruottalainen sannoo: ensimäiset ajatuksen pistokset tulit Hampurista vuona 1980. Els Oksaar (1926-2015) oli Eestin syntyä, Saksassa ja Ruottissa toimiva kieli-ihminen, joka oli käyny Vittankissa ja Kirunassa puhumassa opettajille ja vanhemmille. Thore Klippmark oli kuunelu sitä ja innostunnu ja kirjottannu Haaparannanlehen lukijanurkhaan asiasta. Se ehotti, ette alettas pithään kursia ja opethaan ”suomenkielen oikeinkirjoitusta kirjoittaville tornionlaaksolaisille. Sillä tavalla saisimme esiin enemmän kirjallisuutta tornionlaakson suomenkielellä, totesi Klippmark.” Tästä oli Haaparannanlehessä 10.1.1981.
No mitäs tämä Oksaar oli puhunu? Se oli vastanu kysymyksheen: Mikäs se sitte oon se oikea kieli? ”Ko yks ihminen täyelisesti ymmärtää, mitä toinen ihminen sannoo, ko net praativat yhessä, niin net saarnaavat oikeata kieltä. Oikea kieli oon se kieli, mitä ymmärethään siinä seurassa, missä sitä poristhaan.”
Nämät ajatukset herätit Kentän Matin kirjothaan pakinoita Haaparannanlehtheen nimelä Tuohmaan Pekka. Nämät ajatukset sait minut hunteeraahmaan mikä määrittellee kielen ja murtheen. Matin ensimäinen pakina oli Haaparannanlehen sivula 8 (10.1.1981). Pakinat olit sitte ”Meänkielelä” ja ”Meän kielelä”.
4. heinäkuuta 1981 mie kirjotin ja kysyin jos tämä meän kieli oon ruottia vai suomea.
Mie olin silloin opettannu suomenkieltä Stokholmin yliopistossa ja syventänny minun lingvististä ossaamista. Mie reakeerasin Els Oksaarin ajatukshiin ja piin net oikeina ja väärinä. Jos mie sanon E LOL SOS=ELS. Oonkos seki kieli? No oon ja ei ole! Kaks puhujaa ymmärtää toisensa, mutta se ei piisaa omaksi kieleksi. Oon murtheita ja kieliä. Meän kieli oli vielä silloin murre.
Välttääkseni mustelmia syttyvässä kieliriiassa mie vakkuutin, ette olen meän kielen puolustaja näilä sanoila: ”Olis hyvä jos met oppisimma kirjottamhaan ja puhuhmaan tätä meän kieltä niilä sanoila mitä meän kielessä oon.”Haaparannanlehti 4.7.1981)
Samala mie kehotin, ette oppikaa suomea. Mie tiesin, ette se tie viepi meänkielen kirjakiehleen. Olin itte tehny sen reisun ja jatkjan sitä vielä tänäki päivänä.
Siittä oon nyt yli neljäkymmentä vuotta ko Matti Kenttä ja mie alotimma tämän matkan meän mielenkiintosilla keskusteluila Haaparannanlehessä.
Bengt Pohjanen
Kirjailia/Fil.Tri
