Rajaihminen
Torniossa
12.5.2015

Saimaan norppa?

Mie olin kerran Hanasaarela seminaarissa, jossa joku puhujista sano meitä Ruottin tornionlaaksolaisia Saimaan norpiksi, joita ei ennää pitäs olla. Kyllä met olema aina olheet ja aijoma vielä olla ainaki siihen asti, ette minun sukupolvi oon viimisen kerran ylittänny sillattoman virran, rajan, jonka yli ei ennää saata jopata, salakuljettaa mithään muuta ko niitä tavaroita mitä omhaantunthoon mahtuu. Ja se oonki tavaraa, joka ei ruostu eikä vanhene. Se jyrsii eikä sen hamphaat kulu tylsiksi koskhaan. Se oon lahjomaton tuomari. Ja siksi minun uskovainen eno sano faariskalle, jopparikuninkhaale, ette uita sie mulle hevonen Suomesta ko mie olen kristitty.

Norpat oon luonontie’että. Omatunto oon Meänmaan keskheinen filosoofinen ja jumaluusopilinen käsite ja polttava haava. Sen häätyy korjata, vaikka kirventellee, mutta samala freistata päästä maholisiman vähälä. ”Väärät valvomiset” oli tavalisiin omantunnon asia, jota mie nuorena pappina freistasin käsittää, mitä se oli, mutta hääyn sanoa ko Käymäjärven isäntä, ette olen juovattannu tuota Lestaatiusta vuosikymmeniä pääsemättä pääle mitä se kristilisys oon. En vieläkhään tiä mitä net ”väärät valvomiset” oon, vain, ette se oon syntiä niinku Sören puuron pureminen.    Yks isäntä puristi itkua saarnamiehele ette hään on jopanu köyen. Saarnamies tieten pani sen ”väähriin valvomishiin”, etteihään tuo nyt niin iso synti ole. Mies sano: mutta ko toisessa päässä köyttä oli hevonen.

Isaskarin pahnaa

Mitäs met olema? Vanhaasheen aikhaan jaethiin mailman ihmiset seemiläishiin, haamilaishiin ja jaafettiläishiin. Jaafetit olit lähinä eurooppalaisia. Mutta ko met emmä kuulu niihin mie olen freistanu Rekisteriraamatusta hakea Jumalan sannaa siihen mitä met olema. Älästähuoli, mie lösyin 1. Mooseksenkirjasta 49:14 Jaakopin siuhnauksen; ”Isaskar on luja aasi, ja sijoittaa itsensä rajain väliin.” Met olema siunattuja Isaskarin pahnaa.    Mutta tämäki oon käänetty eri kielile niin monela laila, ette vain yks asia oon kaikile alkuperärsille ja käänöksille yhtheinen asia: Isaskari triivastuu rajala. Met olema Isaskaskarilaisia, rajanihmisiä.

Ruottissa oli aikoihnaan iskelmä: vill du se en stjärna, se på mig! Mie saattasin laulaa: vill du se en gränsmänniska, se på mig! Jos halvaat nähhä rajaihmisen, katto minua! Minun etunimi Bengt paljastaa, ette mie olen Ruottin Torniolaaksolainen ja suomalainen sukunimi paljastaa – saman asian, nähkääs, ko mennee väylän toisele puolele sielä oon Raimot ja Taistot, mutta net oon Runkreeniä ja Kuuperiä. Rundgren ja Koberg.

Minun juuret oon Toivolansaarela, tuossa Kukkolassa, josta esi-isät siiryit tuohon Vojakkalhaan, jota kans sanothaan Miljoonarannaksi.  Mie olen syntyny 160 askelta Tsaarin priimusta, rajasta.   Mie olen siis riikintorniolaaksolainen.

Faariska oli jopparikuninkas. Sen aatokset ei koskhaan kulkenheet pitkin raijaa, se aatteli aina rajan yli, eikä raja ollu hälle mikhään viiva, se oli rajan kolmas tila, kamari, jossa kohathiin ja hierothiin kauoppoja. Tässä kamarissa ei kirjotettu sopimuksia, siinä paiskathiin kättä pääle. Missä käet kohtaava, sielä syntyy rajan kolmas huone, sopimuskamari, missä leimat ja pännät oon pelkkää joppaustavaraa. Sopimuksia ei täälä tehä, täälä sovithaan.

Tullikamari oon viiva, erottava linja, täynä leimoja, paperia, pykäliä ja pirulisimalle rajale saakka pääsheitä herroja, hurttia. Sitte oli tietenki tullimiehiä, joila oli kolme silmää: kaks jolla vahata ja kolmas jonka sulkea. Minun isoisä oli semmonen. Ko sitä eppäilthiin joppauksesta niin se jätti tullin ja alko joppariksi. Kiini se ei koskhaan joutunu.

Rajan filosofii oon jo aikoja ollu muoissa Euroopassa. Johtava aattelija tässä oon ollu spannialainen Eugenio Trias, joka äskettäin otti ja kuoli. Se väitti, ette mailma oon luotu rajala. Noh, sitä mie olen kauon eppäilykki, ette tuossa Oravaisen saarela.

Joko-tai-piru

Raja erottaa mutta väylä yhistää. Tässä oon suuri salasuus, joka ottaa aikansa ennen ko sen käsittää. Rajaihmisessä oon erotus ja yhistys samanaikasesti. Se oon ko väylä, jonka virta oon aikaa ja ikusuutta. Rajaihmisessä puhhuu joko-taipiru, jonka rajaihminen useasti luulee enkelin ääneksi. Siittä tullee kova lestaatialainen tahi tulipunanen komunisti. Joskus molemat aatheet mahtuva samhaan syähmeen niinku yhelä muorila minun kotikylässä. Sillä oli Taalinin ja Leeninin ja Marxin, kuninkas Oskari II:n, Lars levi Laestadiuksen ja suuren kapitalistin J.P.Åhlén kuvat rinnakkaa köökin seinässä ja niitten alla Molotohvi itte. Tämmöstä paratoksia eteläläinen ihmettellee ja kyselee kunka tämä kaikki mahtuu yhtheen ihmisheen. Mie pruukaan sanoa, ette ongelma oon eteläläisen. Rajaihmisheen mahtuu paljon.    Ko se oon niin ahas.

Sekä-että-enkeli

Rajaihmisessä assuu kans sekä-että enkeli. Se uskoo luihaan, mutta ossaa eppäilä. Tulevaisuutheen se suhtautuu eppäilevästi. Onni laukkoo eelä. Saama nähä! No sempä näkkee, senki! Parempi eppäilä vähän ko uskoa liika paljon, sano Käymäjärven mies.    Siksi rajaihminen hylkää Immanuel Kantin ja Wittgensteinin. Kant meinasi, ette se mikä oon rajan toisela puolela oon meiltä salattua. Wittgenstieini oli polisi: se kieltää puhumasta siittä mikä oon rajan toisela puolela. Rajaihmistä kiinostaa justhiinsa se mikä muka oon tietämisen rajan toisela puolela ja se mikä oon kielettyä, siihen se oon ko noita.    Rajaihminen oon useasti uskova. Tämän Meänmaa raja ei ole Sabme, ei Ruotti eikä Suomi. Meänmaan raja oon Jumalan valtakunta, se kolmas kamari, jonka löytää ruuhmiin ja sielun toiselta puolelta, se joka ei ole sielä eikä täälä, joka ei mahu Kantin määritelhmiin eikä Wittgensteinin polisikamahriin.

Raja ei ole priimu se oon kolmas kamari

Ei minun tartte rajaihmisennä selittää. Mie olen kolmanen tilan, kolmanen kamarin asukas. Rajaihminen oon paratoksi. Se oon hiljanen mutta kyllä se ossaa rävestääkki. Lars Levi Laestadiuksen suuri uskonnollis-filosohvinen teos, Hulluinhuonelainen,  oon Laestadiusurku, joka ampuu Immanuel Kantin tuhansiksi kappalheiksi.

Raja oon Kantin ja Wittgensteinin aatosten mukhaan ihmisen raja. Mutta kolmanen kamarin löytäjännä mie tohin sanoa, ette ihminen, varsinki rajaihminen oon Jumalan raja. Se ei pääse rajaihmistä ohi. Se inkarneeraintuu, tullee lihaksi ja vereksi. Rajaihminen tullee Jumalaa vasthaan. Ei se ole sattuma, ette meilä oon olheet kolmen kyynärän jumalat ja Kautokeinon kauhea villitys, mutta kans terve oppi, joka tietää, ette Jumalan löytää veljestä ja sisaresta. Ihminen on raja. Jumala oon aina triivastunnu täälä, rajan kolmanessa kamarissa.

Rajaihminen tietää, ette rajan yli pääsee ko vain tohtii mennä, venheelä, sivakoila ja uimalaki. Kantin ja Wittgensteinin rajat met ylitämmä ekstaasila, liikutuksila. Molen nähny yhen vanhaan ämmän menevän kaikitten rajoitten yli kotikirkossa Pajalassa minun ämmin hautajäisissä. Se tuli nojaten kahtheen kephiin, mutta ko Haapaniemi saarnasi se tuli liikutukshiin ja viskas kepit, hyppi penkitten yli ja nousi ilhmaan. Siinä ei fyysiset rajat piättänheet.

Ei raja ole priimu. Se oon kamari. Liikutuksen pyhä pirtti.      Ihminen oon humus, oon maata. Jos se tohtii reisata maasta mielen pilhveen niin se ei ennää tartte uskoa, se tietää, se maistaa taihvaan valtakuntaa etukätheen. Ja se saattaa puhua siittä mistä mukamasthaan ei saata eikä saa puhua. Rajaihminen oon vierasmies. Se toistaa mitä se oon pilvessä nähny.

Rajan kristilisyyttä ei ole sanottu herätysliikheeksi. Se oon herräysliike. Ihminen herrää ja näkkee, kattelee rajan yli ja mennee virthaan joka pessee mielen silmät puhthaiksi.

Mutta jos joku multa kyssyy kunka oon olla rajaihmisennä, mie en tiä sanoa muuta ko, ette ”solekko olla menheen!”

Olla ko väylä, joka ei misthään tule, eikä ole mihinkhään menossa.

Bengt Pohjanen