Meänkieli – oma kieli Henkilökohtasia muistelmia matkasta
Näin se alko
Siittä oon nyt rapeat kolmekymmentä vuotta aikaa ko meänkielestä alethiin puhhuun. Silloin ei vielä ollu meänkieltä. Silloin puhuthiin tornionlaakson suomesta ja meän kielestä (kirjotettu erihleen). 27. helmikuuta 1988 met proklameerasimma kielen omaksi kieleksi Pajalan kirkossa ja aloima kirjothaan “meänkieli”. Ulkona meilä oli tulitus, fyyrvärkkeri, ko meän kielen puustaavit paloit ja nousit taihvaale. Siihen saakka met olima keskustelheet kielestä jos se oli murre taikka kieli. Mie olen alusta alkaen ollu aktiivisesti myötä. Ensimäinen föreninki, onka tarkotus oli suojela ja kehittää meän kieltä ja kulttuuria, perustethiin Uppsalassa 1967, Väktargatan 36 A, jossa mie asuin perheen kans. Föreninkin nimi oli ”Föreningen för Tornedalens framtid” (FFTF). Met tehimä kirjotuksen ja stensileerasimma niinku siihen aikhaan pruukathiin. Prii haisi vaatheista ja päähänki taisi mennä. Sitte met lähätimmä niitä pitkin Meänmaata. Met emmä saahneet vastauksia paljon ollenkhaan. Föreninki kuoli poijes. Mutta seki kuuluu meänkielen histoorihaan. Mie jatkoin oman kielen ja kulttuurin pohintaa. 1973 mie julkasin runon, jota oon käänetty monele kielele. ”Jag är född utan språk” (Mie olen kielettömännä syntyny). Meänkielelä ei siihen aikhaan ollu paljon kirjotettu. Klassikot olit, Kamaripirtiltä ja Juntin talo. Petrus Raattamaa kirjotti lauluja ja runoja kielelä, joka ei ollu suomea. Joka halvaa, saattaa tutustua Petruksheen lukemalla ”Pohjanen-Johansson, Den Tornedalsfinska litteraturen II”.
Lyykeri
Ensimäinen meänkielinen romaani oli Lyykeri, jota mie aloin kirjothaan syksylä 1984 ko mie olin Haaparannala koulunjohtajien päivilä. Mie olin yhen tärmiinan styytierektorinna Ylikahnuula ja jou’uin konferenshiin, jossa mie en triivastunnu ollenkhaan. Minun vieressä istu rektori nimeltä Assar. Niin mie aloin seku kirjothaan meänkieltä sillä aikaa ko joku puhu joutavia pöntössä. Miehleen tuli vain tämmönen lause: ”- Viskaa, Assari, porole…kyllä sie kerkiät, mamma huusi kuistilta. Mie piin mennä kouhluun.” Näin alkaa ensimäinen meänkielinen romaani. Se julkasthiin 1985, kevväilä. Teevee kävi jututtamassa.
Kostannus ja raatiu
Tärkeä histoorialinen tapahtuma oli kans se, ette mie perustin Kaamos-förlaakin, joka toimii vieläki.
Samana vuona alko nykysen Meän raatiun meänkielen pohinta ja kursi. Mie luin kappalheen Lyykeristä ja toimittaja Arton Pekka teki mulle kysymyksi, joihin mie freistasin vastata. Niin alko Sana-arkku, joka oon suuri meänkielen aare Pajalassa. Mulla oon kotona kirjotettuja ohjelmia kaks pärmää täynä. Pärttili ja mie veimä sitä pitkhään.
Sana-arkun materiaalia oon käytetty sanakirjojen tekemisessä ja muussa.
Meänkieltä mailmale
Meänkieli otti silloin ensimäisiä askelheita mailmale. Pärttilin kautta yks Puolan prufessori (tohturismies), joka asu Lublinin kaupunkissa, otti yhtheyen minhuun. Se julkasi mahottoman ison kirjan monela kielelä ja siihen se otti multa runon, jonka olin kirjottannu meänkielelä. Runon nimi olis ”Jänes”. Meänmaan jänes lähti mailmale ja kohta sitä luethiin Piedmontiassa ja Islannissa.
Niihin aikhoin mie sain kontaktit Unkarhiin. Béla Jávorsky kävi puhuttelemassa minua ja kirjotti Unkarissa meänkielen asemasta.
Mie kuljin Suomessa paljon ja piin esityksiä meänkielelä. Ihmiset tykkäsit kovasti ja mie havattin, ette sillä oon sieläki markkinaa. 1984 mie olin julkassu Kasaland-romaanin, jossa mie sekotin suomen, meänkielen ja ruottin. Sillä mie pääsin brittiläis- ruottalaisheen seminaahriin, jonka ”Vitterhetsakademi” hommasi Stockholhmiin. Mie puhuin meänkielestä enklanniksi nimelä ”New writing in a multicultural society”. Sielä oli kirjailioita koko mailmasta ja meile kaikile oli yhtheistä se, ette met kirjotimma muula kielelä ko syntymäkielelä. Mie kohtasin Salman Rushdien ja monta muuta.
Mie nukuin hotelissa ja yölä näin unta, ette Palme soitti mulle ja kysy meänkielelä, ette ”mitäs tet sielä oikein värkkäättä sen meänkielen kans?” Mie unissa selitin sille ja sitte mie lauloin: ”Nyt aurinko nousee meile, yli mailman neekereile”. Ko mie aamula heräsin, mie kirjotin laulun paperille ja annoin sen sitte Torvald Pääjärvele, joka sävelsi sanat ja oon sitä laulanu kolmatta kymmentä vuotta.
Kiertue 1985 ja meänkielen ”herräys”
Vuosi 1985 oli sangen tärkeä meänkielen kehityksele. Henning Johansson, tohturismies ja petakokiikan prufessori, Sopperosta kotosin, hommasi Uumajan yliopistole rahhaa Hollannista ja niilä rahoila se perusti projektin nimeltä ”Mångkulturen en rikedom att förvalta” (Monikulttuurin rikhaus). Met kuljima läpi koko Meänmaan, aloima Nikkalasta ja menimä Kiruhnaan asti. Päiväsaikana met olima kouluissa ja porisimma lasten kans ja iltasin met kohtasimma lasten vanheemat.
Meänkielen herräys alko tämmösillä töilä.
1986 mie sain kunnian ensi kertaa olla ”sommarpraattari” Ruottin raatiussa. Mie en tiä oliko kukhaan Meänmaasta vielä päässy siihen. Mutta mie sain tämän ohjelman kautta kans puhua Meänmaasta ja meänkielestä. Ihmiset muistava vielä tänäki päivänä mitä mie porisin. Musikki, jonka valittin oli paljon suomalaista, mutta rockia kans.
Pajalan Folkets Husi tuli valhmiiksi 1986. Minut tahothiin sinne puhhuun ja mie lähin. Puhe loppu siihen, ette mie onnittelin Pajalaa uuesta Folkets Husistä mutta sanoin samala, ette heilä oon fiinit huohneet ja paikat, mutta meänkielelä ei ole ees kellaria, jossa saattas pittää kokkouksia ja mihin saattas perustaa oman akatemiin. Mie innostuin niin, ette ehotin kolehtin köyhäle meänkielele ja niin mie olin perustannu Meän Akatemiin.
Kuutot – ensimäinen osotelma meänkielelä
Niihin aikhoin met aloima keskustelheen meänkielisen osotelman kirjottamisesta ko semmosta ei vielä ollu. Mie kirjotin meänkielisen osotelman, jolle mie panin nimeksi ”Kuutot” ja mie omistin sen Pajalan kunnan neäljänsaanvuotias juhlan kunniaksi. Osotelman ensi sivula seisoo: ”Se puhu krouia murretta se Goetheki. Dante kirjotti Divina Commedian omala murtheela, ja ko siltä kysythiin miksi, se vastasi, ette hään halusi kunnioittaa syntymäkotipaikkaa, jos sen oon maholista”.
Ensi-ilta oli 3. lokakuuta 1987. Mie olin Junosuanon mettissä kertausharjotuksissa ko oli premiääri Pajalan uuessa Folkets Husissa. Met pataljoonan ofseerit tilasimma juhlavaatheet, tähet ja kultaremmit, valkeat hanskat ja fiinit lippalakit. Mie olisin vielä halunu, ette meän suojaplytuni olis šyltrany pyssyjä portila, mutta met elimä 1987 vielä sitä pörröä aikaa ko tämmösiä juhlia ei saanu pittää.
Folkets Husi oli täpötäynä. Kuutot-osotelmaä näytethiin 14 kertaa Pajalassa. Sitte se lähti tyrneeraahmaan, kävi Stockholmit ja Ruijat. Näin valethiin pohja Tornionlaakson Teatterille. Rahhaa jäi ja niilä ostethiin tavaraa tulevaisuutta varten.
Teatterin puolela mie olen kans tehny ensimäisen uupperan, jonka premiääri oli Haaparannala 1994. Sen nimi oli ”Poikkinaitu”.
Bonner-biennalile
1990-luvun alussa meänkielen työ vahvistu monela laila. Oulun kaupunkin teatteri esitti 1991 ”Jerusalemin tanssit” – osotelman, jonka pohjana oli minun Korpelatrilokii. Osotelmaa kävi kattomassa kohta 100 000 ihmistä ja niin Meänmaa, kieli ja kulttuurin yks puoli, hengelinen hurmos, tulit tiethoon koko Suomessa ja mailmala ko esitys 1992 meni Bonner Biennalile Saksanmaale.
1993 Norrbottenin teatteri esitti minun kirjottaman Dagning röd – osotelman, joka oli komea ja siisti. Se oli aika villiä hoitoa. Premiääri-iltana tuli pommipölätys. Kaikin hääyit jättää teatterin sillä aikaa ko koirat nuuskit ja hait pommia. Tämmöset hoijot tuleva niiltä, jokka pitävä väkivaltaa keinona alistaa ihmisiä, jokka ei ole heän mieltä.
SÄPO (Ruottin turvalisuuspolisi) vahtasi minun kotia ja perettä. Lapset makasit laattialla ja tärisit pölöstä.
Tämmösestä taistelua se oon ollu. Meänkielisennä minuriteettinä mieki olen ollu luvattu saalis. Ummikkona en olis tarvinu näitä kokea ja keskiluokan äpärännä olisin saanu raatiu- ja TV-töitä.
Uhkauksista huolimatta mie pääsin taasen, toista kertaa Bonner Biennalile, tällä kertaa ”Dagning rödin” kans. Vuosi oli 1994. Mie sain sielä puhua Meänmaan teatterista, meän kielestä ja kulttuurista. Met jäimä sinne vaimon kans kaheksi kuukaueksi. Mie käänsin sielä evankeeljumia meänkielele. Net tulit kirjana vuona 2000.
Bonnissa meät tarjothiin Raatitalhoon, jossa oon mailmankuulusa ”Das goldenes Buch” (Kultanen kirja). Kuttuviehraat sait kultapännälä kirjottaa oman auttokraafin siihen kirhjaan. Kyllä mie olin ylpeä ko mie sinne priimustin oman nimen kullala.
Joskus näihiin aikhoin perustethiin Kieliraati, joka toimii yhä.
Meänmaa- seura hoitaa sitä nyt hyvin.
Filmiä
Mie tehin 2003 ensimäisen meänkielisen filmin, Fylla moppe, joka oon menestynny hyvin mailmala. Sitä oon näytetty monela festivaalila. Ensi-illassa mulle tulthiin taasen pääle. Tällä kertaa fyysisesti.
Agricola käänsi Raamattua suomenkielele ja niin kirjakieli sai pohjaa. Näin oon tapahtunnu slaavien maassa ja muuala käsin mailmaa. Mie aattelin silloin, ette se passais meile kans kääntää Raamattua ko Meänmaa oon uskon ja filosofiin maa. Mie käänsin neljä evankeeljumia meänkielele.
Laestadiuksen 100-vuotis juhlapäivänä, 10 tammikuuta 2000, mie luovutin valhmiin käänöksen pispa Backlundile Pajalan kirkossa. Sielä esitethiin kans minun kirjottama juhlahymni Meänmaan suurele hengenmiehele. Nyt mie olen myötä ryhmässä, joka kääntää virsiä meänkielele.
Suuret uupperat
Sitte alko taasen suuri meänkielinen myötäle ja suuriin menestys. Mie olin Pellossa puhumassa Tornionlaakson neuvoston kokkouksessa ja haastoin Suomen Pellon ja Ruottin Mataringin kunnat Joppausuupperhaan. Pello otti varsin haastheen vasthaan ja Matarinki vastahakosesti, mutta kuitenki.
Siihen haethiin EY-rahotus ja saathiin. Rima panthiin korkealle: Pellon jäähalli täytethään laulula, tarinalla ja väkijoukoila.
Seuraavanna vuona uuppera siirethiin Matarinkhiin. Sielä kans jäähalli oli joka ilta täynä. Laestadiusuupperat Kö
Suuriin haaste oon ollu Haaparannan Sotaooppera, 2009, Suomen soan merkkivuona. Vielä kerran met täytimä kattomot. Kaj Chydenius oon tehny musikin kaikhiin minun uupperhoin.
Matka oon ollu pitkä, joskus vaivaloinen, mutta antosa. Meänkieli oon eistyny ja saanu viralisen aseman. Työntekijöitä oon ollu monia. Net, jokka alusta oon olheet myötä, oon kaikin vielä minun ystäviä.
Matka alko Haaparannanlehen palstala kolmekymmentä vuotta aikaa. Se johti tammikuussa 2010 kuninkhaan linhaan, jossa meän kuninkas Kaarlo XVI Kusto ja trotninki Silvia annoit mulle 8.luokan mitalin kannettavaksi korkeasinisessä nauhassa vasemalla puolen. Mitalin mie sain kolmen kielen käyttämisestä kirjailiana. Ilman tätä matkaa mulla ei olis synnyinkieleni kirjakieltä. Kielikylpy oon alkanu. Se oon minun viimisiin hoksinki. Minun aatos oon se, ette isovanheemat opettavva lastenlapsile meänkieltä. Mie freistaan saa’a koulut fölhjyyn. Meänkieli oon muuttunu juhlavaunuksi. Ennen ei ollu monta reisaaja. Nyt oon jopa tappelu etupenkistä.
Oma flaku
Vuona 2007 Meänmaa-förenininki alko viethään Meänmaan päivää ja nosthaan oman flakun(lipun) tankhon. 2012 mie kirjotin Ruottin Akatemiihin ja tahoin julkista tunnustusta sieltä siihen, ette 15. heinäkuta oon Meän päivä. Vuesta 2015 tämä oon nyt Ruottin kalenterissa ja Meänmaan flaku nostethaan tankhoon koko maassa.
Bengt Pohjanen