Kexin tiuku

Tinka

Kylän sosialisti hyppäsi pyörän päältä ja klaakotti jopparille:
– Sie olet pannu piilin kaks metriä minun maan puolele sinun karasin taa. Mie soitan polisille. Se oon minun maata.
Joppari katto sitä hymy huulila ja sano:
– No, mieki soitan polisille. –
Miksis? Mitäs mie olen tehny?
– Sulla oon jopattu hevonen tallissa!
– Milläs sie sen viisaat?
– Mie olen itte sen sulle jopanu! Ja sitte tet oletta hakahneet koijuja minun puolelta, vaikka mie en ole siittä perustannu mutta saatan nyt alkaa sosialistiksi ja perustaa.

Sosialisti nousi pyörän sölkhään ja lähti polkheen.

Maalaus: Bengt Pohjanen

Bengt Pohjanen

(Narcissos, Bengt Pohjanen, 2017)

Foojaloo (1999)

1.

Poika seiso etelänpuohleisella köökinklasila ja näki ko kranninmies liukesi kaatunu polkupyörä päälänsä kartanolle. Oli huhtikuun loppua ja tie liukas. Kranninmies hyppäsi ylös ja potkasi pyörää niin, ette rathaat pyörit ko se ryntäsi köökhiin pyhkien savea ja pikkukiviä housunsääristä ja plyysistä. Sillä oli Norrskensflamma saaphaanvarressa ja sen se vetasi kätheen. Pyörän rathaat heitit pyörimästä ja mies jäi seishoon ko patsas, sanomatta päivää, ottamatta lippalakkia päästä. Köökissä synty hiljasuus, jonka kranninmies rikko präiskimällä avisia kämmenenpohjaan.
– Nyt net oon menossa kuuhun, mies klaakotti ja haukko henkeä.
– Kukka? pojan isä kysy.
– Puolue tietenki, kranninmies huusi ja otti lippalakin päästä.
– No mitäs net sielä, pojan äiti kysy piisin vierestä. Se oli justhiinsa lähössä navethaan kiulu käessä.
– Rakenthaan luokatonta yhtheiskuntaa tietenki, sen kerran, mies nauro ja hyppäsi askelheen etheen.
– Ottavatkos net Stalinin myötä?
– Sen kerran, mies huuahti, sielä isä Aurinkoa tarvithaan, mies selitti ja pisti vaseman käen peukalon suuhun ja puri sitä ja irvisteli.
– Ja sie uskot semmosia?
– Siehään uskot, ette taivas oon olemassa vaikka sinne ei saata kirjottaa preiviä ja jos kirjottaa niin ei tule vastausta, kranninmies huusi ja hyppi tasajalkaa niin, ette traasumatto kryttysi.
– No se oon veljesti menny taihvaasheen. Sehään ei ole vastanu sen jälkhiin ko se sirppiä ja vasaraa heilutti hyvästiksi rautatieasemalla matkala Stalinin tykö.

Pojan äiti marsi laattian yli, seisahti kranninmiehen viehreen ja tuhahti jotaki, räiväsi oven kiini ja paineli kuistin trappuja alas, ette tohina kuulu.    Kranninmies jäi seishoon Norrskensflamma käessä, se oli ko patonki.    Pojan isä sytytti paperossin.
– Istu, se sano.    Mies meni isthuun heinätoolile.
– Sosialistinen työväenliike aikoo rakentaa tansilavan, kranninmies selitti ja näpytteli avisia. Se nousi ja meni isthuun pöythään, missä se pruukasi istua ja porista lohenpyyöstä ja heinäteosta ennen ko se liitty puolueesheen ja alko klaakothaan.
– Kuuhunko? pojan isä kysy hymy huulila. Se puhalsi savua nokasta.
– Tansilava rakenethaan vanhale tiele, sinun maale. Puolue oon sen jo päättäny.    Pojan isä tumppasi paperossin ja sytytti varsin uuen. Sen käet tärisit vähäsen ja se anto tulitikun pallaa vähäsen aikaa ennen ko se sytytti paperossin. Se puotti palahneen tulitikun tuhkakuphiin, missä se kärysi vähän.
– Mie olen meinanu siihen rakentaa kioskin, se sano.
Kranninmies puno lippalakkia käsissä ja pani sen sitte takaraivole niinku se pruukasi ko se tinkasi. Sitte se otti piipun rintaplakkarista ja kukkaron housunplakkarista. Se alko täythään piippua. Sen käet tärisit niin, ette Tigerbrand-tupakkaa varisi laattialle. Se piirsi kaks tikkua saamatta piippua sythyyn vaikka se imi niin, ette posket tehit reikää, niinku poika hunteerasi. Se murisi ja kehräsi siinä samassa ja poika aatteli, ette se oon ko vihanen pystökorva taikka kissa.
– Sie et meinaa luovuttaa maata sosialistiselle työväenliikheele, häh? Noh, puolue saattaa luovuttaa sulle kaksmetriä kertaa puolentoista ko Stalini tullee, mies karju. Se viittasi mäntyjä ja murisi, ette Neuvostoliitossa niitä käytehään kapitalistien hirttopuina.
– Älä veikkosen, velikulta ….
– Siinä taphauksessa tansilava rakenethaan tuohon aitojen taa, missä minun sarka alkaa, ja niin likele, ette porvarit ja fasistit ei saa yörauhaa kesäöinä ko sosialistinen työväenliike tansaa Stalinin kunniaksi.

Pojan isä istu hiljaa. Kranninmies varisti piipun laattialle ja piipunperät jäit kythöön matole.    Se kytö vielä ko se lähti ulos ja sielä potkasi pyörää, nosti sen ja nousi sen sölkhään.

Poika pyhki hikisiä kämmeniä housunlahkheesheen. Kurkkua kuivasi ja poika tärisi. Se katto issää, joka poltti paperossia syvissä hunteerinkissä. Pojasta tuntu, ette mailma oli täynä sosialistista työväenliikettä.

2.

Tuli kesä ja poika siirty vanhaan isän tykö. Iltasin se makasi kamarissa ja kuunteli vasaran ääniä, jokka seurasit häntä öisheen mailhmaan ja unhiin, joissa alastomia ihmisiä tansasi Stalinin kunniaksi tämän istuen kunniapaikala ko Ejyptin Faarao. Sillä oli piippu suussa ja marhorkkaa varisi laattialle.

Juhanusaattona poika havatti ko kranninmies polki tansilavale päin. Se oli auvopäin ja sillä oli vaateknäppäri housunlahkheessa, ettei net tarttus pyöränvilhjaan.

Jonku tiiman jälkhiin poika kuuli haitarin peliä. Pojan vanhaa isä istu köökinpöyässä ja otti paloviinaa. Poika sai kans finkerporilisen. Paloviina lämmitti suolia ja poikaa nauratti.
– Nyt, poika, lähethään tanshiin, vanhaa isä sano ja otti poikaa käestä.

Piljetin myyjä kysy piljettiä, mutta pojan vanhaa isä, murahti, ette omala maala oon oikeus tansata niin paljon ko pää kestää, sen kerran. Piljetin myyjä sano, ette pojan vanhaa isä ylönkatto pyhhää asiata.

Poika meni kannole isthuun.

Foojaloo? Se oon vishiin ruottia, poika hunteerasi. Häänki ko raavastuu ja oon koulussa saanu oppia fiinin ruottin niin häänki saapi yhelä foojaloovia halata vaikka krannin komeata vaimoa, niinku vanhaa isä, joka pyöritti sitä ja visko sitä kohta ilhmaan. Kranninmies oli mettän laiassa. Se oli tuusanlaakana.

Poika ei saanu unen päästä kiini. Pirtissä vanhaa isä ja krannin vaimo nauroit. Foojaloo? Krannin vaimo kihisti, ette Jaadefoodu! Niin net sielä hoit.
– Ei halastua sannaa tästä, vanhaa isä sano pojale aamula.
Poika nyökkäsi.
– Tämä oon meän miesten välistä hommaa, vanhaa isä sano.
Poika nyökkäsi.

3.

Poika marsi joenrantaa pitkin vapa olala. Se tunsi vetovoimaa tansilavale, joka oli joen vieressä. Se oli siinä ollu jo vuosikausia. Lauatki olit jo vähäsen tummunheet ja sielä oli paljon roskaa, filtteripaperossin tumppuja ja pieniä pakettia, joissa vishiin oli ollu foojaloovia . Poika otti tumpun ja pani sen huulien välhiin ja meni isthuun. Tumpussa oli huulipunnaa ja poika tunsi sen maun ja kumman tuoksun aurinkossa. Oli aivan tyven. Aurinko lämmitti pojan sääriä. Foojaloo? Foojaloo? Nyt poika tiesi, ette sillä ei typhäytetty vertä. Sanat tarkotit sitä mitä poika ei vielä ollu saanu tulla likele.

Poika havatti kunka hänen housunsääri nousi ja se pisti käen liitinkin alla. Se paino silmät kiini ja sitä huimasi. Se kuuli haitarin peliä ja foojaloovia ja se näki alastoman krannin vaimon sölän vanhaan isän pirtissä. Poika oli tuntevinhaan tuoksuja ja huulipunan makua. Poika nykähti ja tunsi ette jalka kastu. Poika sylkäsi tumpun ja pyhki ruuhola suun ja lähti siittä äkkiä.

Poika freistasi onkia, mutta onkiminen ei ollu sammaa ko eelisennä päivänä. Virta oli kumeampi ja etelästä nousi mustia pilviä tumman kuusimettän yli. Poika laukko rantaa pitkin ja oli niin hengästynny, ette meni halkohuohnesheen leppäähmään. Syämen alla oli vaiva ja kaikki tuntu ko ei mithään ennää olis olemassa.

Poika meni köökhiin. Vanhaa isä istu köökinpöyssä ja joi paloviinaa.
– Sie olet jo aika mies, vanhaa isä sano ja röyhteli, ei muuta ko menet tanshiin. Sano Foojaloo ja kyllä net vastaava, poika, Jaadefoodujääna.

Poika meni kamahriin.
– Otatkos siehmauksen?
– En, en nyt, poika vastasi jo vähäsen tummala äänensävylä.

Poika meni seishoon klasile. Se näki näki ensimäiset vesipisarat kastelevan ruutua. Tuuli liikutti lehtiä ja koijun oksia yhä hopumin.